keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kristallihäät nyt myös Instagramissa

Perustin tänään blogille oman instagramtilin, @kristallihaat. Olen itse omassa somekäyttäytymisessäni vannoutunut ig:n käyttäjä, minkä takia se tuntui blogillekin luonnolliselta seuraavalta askeleelta. Ihania kuvia ja pieniä paloja hääinspiraatiota tulee nimittäin vastaan aivan jatkuvasti, ja noina hetkinä olen miettinyt, että vitsi, kun olisi joku kanava, mihin innostusta purkaa, koska kokonaisen postauksen pohjaksi välähdykset eivät riitä. Oman henkilökohtaisen tilini puolelle en voi kuitenkaan alkaa jatkuvalla syötöllä tykittää pelkkiä hääkuvia, joten vaihtoehdoksi jäi jäädä hääinstagrammitta tai perustaa blogille aivan oma tili. Tänään rohkaistuin valitsemaan jälkimmäisen.

Olen pitkään ollut bloggaamiseni suhteen todella ujo. Kesti pari vuotta ennen kuin puhuin kenellekään lifestyle-/lääkisblogistanikaan ja edelleen minusta tuntuu hassulta, kun joku tulee kasvotusten kertomaan, että lukee tekstejäni. Samalla olen kuitenkin äärimmäisen iloinen ja innoissani, koska tykkään valtavasti blogata, ja on aina uskomatonta kuulla, että joku ulkopuolinenkin saa ajatuksistani jotain irti omaan elämäänsä. Jokainen kommentti niin kasvotusten kuin blogin kommenttikentässäkin on timanttia ♥

IG

Johtuen ujoudestani ja epävarmuudestani, en ole kuin aivan viime aikoina tuonut blogejani esiin sosiaalisessa mediassa, ja viime aikoinakin todella kevyesti. Krista_llian (lifestyle-/lääkisblogini) linkin lisäsin omaan henkilökohtaiseen instagramtiliini viimeisimmän puolen vuoden sisällä ja tämä hääblogi on yhtä facebooklinkkausta lukuunottamatta saanut olla aivan rauhassa internetin suuressa sylissä.

Kristallihäiden omasta ig:stä olen kuitenkin haaveillut jo tovin. Esteenä on ollut oma pääni, joka on ajatellut, että on liian noloa perustaa instagramtili, jota tulee seuraamaan viisi ihmistä (joista kaksi siis ovat minä ja Jarkko). Selittää nyt sinne mitään ja leikkiä jotain suuren maailman bloggaajaa, vaikka lukijoita on oikeasti kolme. Tänään aamupalapöydässä tenttiinlukua vältellessäni minä kuitenkin päätin, että jos minä haluan perustaa hääblogilleni oman instagramtilin niin jestas sentään, tottakai minä voin sen tehdä. Aivan sama montako seuraajaa tai seuraamattajättäjää tili saa, jos minä itse olen siihen tyytyväinen ja se antaa minulle sen, mitä uudelta somekanavalta kaipaan.

Siispä näihin puheisiin. Kristallihäiden tuore instagramtili on @kristallihaat (linkki myös yläpalkissa) ja minun henkilökohtainen tilini @kranyl ja Jarkon @markuxela. Saa seurata tai olla seuraamatta. Minä yritän olla välittämättä kummastakin.


♥ Krista 

EDIT: Lisätty Jarkon instagram. Miten niin yritän omia blogiamme... :D

8 kommenttia:

  1. Höpöhöpö, täällä seurataan suurella mielenkiinnolla sekä blogia että nyttemmin instgramia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin ihan höpöhöpöä ja sitä yritän nyt päälleni opettaa :D Mutta kiva kuulla :)))

      Poista
  2. Olet ihana bloggaaja eli helppo ihastua ihan jo blogikirjoitusten perusteella :D Ymmärrän hyvin epävarmuudet, mutta toivotan silti rohkeutta blogin linkittämiseen some-kanavillakin. Itse en käytä Instagramia, mutta muuten seuraan blogejasi mielenkiinnolla, ja kiva että Krista_llialla on oma sivu facebookissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon innostavasta kommentista <3 Tällekin blogille tulee kyllä todennäköisesti jossain vaiheessa oma facebooksivu, mutta käynnistelen koneita ja koko blogia tällein pikkuhiljaa askel askeleelta. Tämäkin on hyvä puoli siinä, että häät eivät ole aivan nurkan takana vielä :D Mutta tosiaan, valtava kiitos kommentista. On aina ihana saada kivaa palautetta :)

      Poista
  3. Mahtavaa, tietysti täytyy seurailla :)

    VastaaPoista
  4. Oliko niin, että etsit glitterisiä Parikoita? Bongasin yhden parin tori.fi:ssä, ja tuli mieleen vinkata, mutten toki tiedä, osuuko koko ja malli yhtään, mutta toivosta ei selvästi kannata luopua, kaikenlaisia Parikoita siellä tulee ja menee :) https://www.tori.fi/uusimaa/Minna_Parikan_Haret__koko_39_36746478.htm?ca=18&w=3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos! <3 Mä juurikin niitä glitterparikoita etsin ja noitakin olen jo ehtinyt käydä kuolaamassa (tenttiin lukiessa on erityisen hyvin aikaa etsiä kaikkea akuutisti turhaa), mutta harmillisesti koko on liian iso ja mallikin himpun väärä (etsin platotonta). Sydän kuitenkin jätti jo noiden kohdalla puoli lyöntiä väliin, kun äkkivilkaisulla näyttivät niin oikealta ':D Kiitos vinkkauksesta joka tapauksessa! Toivoa en ole heittänyt :)

      Poista