keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Sukunimen valinta on avioliittoon astumisen vaikeimpia päätöksiä

Eräs vakavimmista häihin liittyvistä virallisista asioista on minusta sukunimikysymys. Siinä ollaan perimmäisten ajatusten äärellä, koska nimi on osa meidän primitiivisintä identiteettiämme. Minä olen Krista Y. Miksi avioliiton pitäisi tehdä minusta Krista M.?

Nykypäivänä kyse on onneksi valinnasta. Jokainen pari on oikeutettu toimimaan täsmälleen niin kuin itse haluaa ja myös jokainen parisuhteen yksilö on vapaa päättämään itse nimikysymyksestään avioliittoon vihkiytyessään. Vapaus ei silti tee päätöstä helpoksi, koska kuten sanottu, kyse on hyvin perustavanlaatuisesta osasta minuutta ja perhettä. Kyse on nimestä.

31084575110_154314f52d_o

Olen ollut Krista Y. aina. Äitini ja isäpuoleni avioliiton myötä minulla olisi ollut mahdollisuus muuttua Krista I:ksi ala-asteikäisenä, mutta minun toiveestani pysyimme äitini kanssa Y:inä. Olen viihtynyt nimessäni. Minulla ei ole taakkanani mitään poikkeuksellista suvun kurjuutta, vaan sukuni elämä on ollut aivan tavallista suomalaista elämää, johon mahtuu tavallisen suomalaisen suvun iloja ja suruja. Nimeni ei ole myöskään erityisen harvinainen tai poikkeuksellisen kaunis. Vierain silmin katsottuna ja kuultuna se on vain nimi, mutta minulle se olen minä.

Avioliiton myötä meistä Jarkon kanssa tulee yhteiskunnan silmissä perhe. Vaikka olen koko elämäni elänyt kahden sukunimen perheessä, joka on ollut täsmälleen yhtä perhe kuin yhdenkin sukunimen perhe, toivoisin tulevalle omalle perheelleni yhteistä sukunimeä. Kaksin voisin hyvin pysyä Krista Y:nä ja Jarkko M:nä vaikka meidän koko yhteisen loppuelämämme ajan, mutta mikäli joskus saamme lapsia, tuntuu ajatus kurjalta, etteivät lapset voi olla samaa nimeä molempien vanhempiensa kanssa. Silloin jompi kumpi meistä aikuisista jäisi nimensä kanssa yksin muun perheen kantaessa toisen nimeä, koska samoista vanhemmista tulleilla lapsilla tulee nimilain mukaan olla sama sukunimi. Ajatus on minusta surullinen.

Surulliselta tuntui myös ajatus luopua omasta nimestäni ja siirtyä Jarkon sukunimen alle. Vaikka Jarkon perhe on aina ollut minulle todella hyvä, lämmin ja täynnä ihmisiä, keiden voin luottaa haluavan meille vain hyvää, ei se ole minun sukuni. En tunne sukua omakseni. Myöskään Jarkon sukunimi ei ole erityisen kaunis tai harvinainen, joten sen suhteen nimemme ovat samalla viivalla. Jossain vaiheessa sukunimiasiaa itsekseni pohdiskellessa minä tein ensimmäisen päätöksen asiasta. Minusta ei tulisi Krista M:ää.

30647367353_dd3c63b80b_o

Myös Jarkko on käsitellyt nimiasiaa minusta asiaankuuluvalla vakavuudella. Hänen ajatuksensa olivat hyvin samansuuntaisia minun kanssani. Hän ei halua ottaa minun nimeäni, koska hänellä ei ole siihen mitään erityistä suhdetta. Hän ymmärtää, että minä koen samoin hänen nimensä suhteen. Ja silti hänkin toivoisi meille yhteistä nimeä. Sukupuolikysymys ei Jarkolle ollut mikään ongelma. Jos minun nimeni olisi jollain tapaa erityinen, olisimme hyvin voineet ryhtyä hra. ja rva. X:ksi, mutta kun se ei ole, kumpikin on tehnyt päätöksensä. Minusta ei tule Krista M:ää eikä Jarkosta Jarkko Y:tä.

Yhteinen sukunimi on meille kummallekin merkittävä asia, vaikka kummallakaan ei ollut halua luopua omasta nimestään vaihtaakseen sitä toisen nimeen. Meidän ratkaisumme oli lopulta kompromissi, joka tuntuu molempien sisimmässä todella hyvältä. Koska aiemmin vielä ajatellessani, että muuttuisin häiden aikaan Krista M:ksi, sisääni kasvoi pieni musta möykky, joka tuntui raskaalta. Se tuntui surulta, jollaisen ei kuulu liittyä häihin. Nykyisen päätöksemme kanssa mieleni on sen sijaan unelmatyllinkevyt ja olen innolla siirtymässä elämässä uuteen vaiheeseen. 16/02/2019 meistä nimittäin tulee hra ja rva V. Saamme yhdessä uuden sukunimen, kun otamme häiden yhteydessä käyttöömme Jarkon äidin todella kauniin tyttönimen. Muutoksen yhteydessä kumpikin joutuu hylkäämään oman tutun nimi-identiteetin ja käymään läpi haikeuden, joka vanhasta nimestä luopumiseen liittyy, joten valintamme tuntuu oikeudenmukaiselta. Se tuntuu hyvältä.

Tiedän, että nimiaihe koskettaa todella monia pareja melko syvältäkin sisimmästä. Millaisiin ratkaisuihin muilla on päädytty?

Kuvat: Josefina // Blue Zone


♥ Krista 

12 kommenttia:

  1. Sukunimen valinta oli minullekin varmasti koko avioon astumisen vaikein kysymys. En myöskään halunnut kokonaan hylätä omaa identiteettiäni enkä myöskään kokenut miehen nimeä "omaksi", joten päädyin kompromissiratkaisuun ja otin kaksoisnimen. Hyvin on toiminut tähän mennessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimikysymys on valtavan iso päätös ja minun kokemukseni mukaan se on monelle parille/morsiamelle oikeasti haastava valinta, koska vaakakupissa painavat niin monet asiat. Kiva, että sinullekin löytyi miellyttävä kompromissiratkaisu :)

      Poista
  2. Me olemme myös pohtineet (uskoakseni päättäneetkin), että otamme molemmat uuden sukunimen. Mies ei yksinkertaisesti tykkää minun sukunimestäni enkä minä hänen. :D Niinpä otamme varmaankin yhteiseksi nimeksemme äitini tyttönimen, joka on mielestäni oikein kaunis ja hieman erikoinen. Se sointuu kivasti meidän kummankin nimen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa melko paljon juuri meidän tilanteeltamme :D Onneksi teillekin löytyi lähisuvusta hyvä vaihtoehto, joka toimii kummankin nimen kanssa ja on vielä kauniskin. Yhdessä uuteen nimene loikkaaminen tuntuu ainakin meistä tosi hyvältä ratkaisulta :)

      Poista
  3. Tuo on minusta ihana idea tuo yhteinen sukunimi ja tiedän useitakin samanlaisia keissejä :D Itse menin juuri kihloihin, olen päätynyt tämän blogin seuraajaksi vain "huvin vuoksi" toisen blogisi kautta, kummasti nämä jutut alkoi heti kiinnostamaan :D Mulla on siinä mielessä hassu tilanne sukunimen kanssa, että kummankaan puolen sukulaisistani kenelläkään ei ole samaa sukunimeä kuin meidän perheellä. Isäni biologinen isä lähti lätkimään isän ollessa pieni, mutta sukunimi jäi isälle ja hänen veljelleen vaikka heidän äitinsä menikin uudelleen naimisiin ja vaihtoi nimensä. Sukunimi on kaiken lisäksi vieläpä yksi Suomen yleisimmistä, joten minä taas olen innolla odottanut sitä että pääsen sen joskus vaihtamaan :D Tulevalla miehelläni on onneksi todella kaunis ja harvinainen sukunimi (aikoinaan suomennettu ruotsista), joten päätös oli todella helppo. Joskus olen myös pohtinut tuota äidin tyttönimen ottamista, johon on jotenkin syvä side, koska sen puolen suku on laaja ja vanha. Kuitenkin olen aina halunnut sinkkuna pitää tuon syntymässä saadun isän sukunimen, en ole halunnut loukata vanhempiani. Ja kyllähän se on osa minua ollut aina, vaikka yleinen onkin. Mutta tosi ihan tuo teidän kompromissi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onneksi olkoon ja tervetuloa hääkuplaan! :D Hauskaa, miten erilaisia suhteita ihmisillä on nimiinsä ja minkälaisia tarinoita ja vaiettuja merkityksiä nimiin kätkeytyykään. Esimerkiksi juuri tuo loukkaamiskysymys, jota Jarkko on myös paljon miettinyt, koska hän on nimenvaihdoksemme myötä jättämässä isänsä sukunimen pois käytöstä. Siihen ei liity mitään henkilökohtaista, mutta silti häntä harmittaa ajatus, että joku mahdollisesti saattaisi loukkaantua hiukan yllättävästä päätöksestä :/ Toivotaan, ettei näin käy. Paljon onnea vielä kihlauksesta! ♥

      Poista
  4. Hienoa että nykyään on vaihtoehtoja!
    Kukin pari voi tehdä omanlaisensa ratkaisun.
    Itselleni sukunimi ei aikanaan ollut mitenkään ratkaiseva asia, en ole kokenut sen määrittelevän minuuttani.
    Halusin koko perheelle saman nimen ja näin se oli helpointa. Samas nimeä on nyt käytetty 14,5v.
    Mutta jokaisella oma tapansa toimia. :)
    Onnea yhteiselämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nykyään tosiaan on vaihtoehtoja, joista säveltää mieleisensä ja jokaiselle parille parhaiten sopivin nimiratkaisu. Meidän ratkaisussa olen tosi onnellinen, että ollaan tulevaisuudessa koko perhe sitten saman nimen alla. Kiitos paljon! :)

      Poista
  5. Meille sukunimen valinta taas oli todella helppoa! Miehellä on aina ollut vahva side nimeensä, kun taas omani ei ole koskaan herättänyt suuria tunteita suuntaan eikä toiseen. Mielelläni siis liityn miehen sukuun myös nimen puolesta :) Kiva että teille löytyi yhteinen nimi suvusta! Oletteko jo ehtineet puhua aiheesta muiden kanssa, millaisia ajatuksia tämä on herättänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vastata omasta puolestani. Isälle en vielä ole "uskaltanut" asiasta mainita. :D Tuskin tästä mikään maailmaa kaatava asia tulee, mutta varmasti joudun vähän selittelemään. Kaikki omaiset, joille olen asiasta maininnut, ovat ottaneet asian tosi myönteisesti.
      Oma äitini on vaikuttanut varovaisen tyytyväiseltä, mutta vähän epäuskoiselta. En osaa ajatella miltä se hänestä tuntuu, kun hän itse on aikanaan kyseisestä nimestä luopunut.

      Mutta päätös on oikea ja itse ainakin jopa odotan, että saamme nimet vaihdettua. Toivotaan ettei isä järjestä asiasta ylimääräistä draamaa. :D

      -Jarkko

      Poista
    2. Jarkko vastasikin jo omasta puolestaan ja hänen suunnastaan suurimpia tunnereaktioita odotetaan, jos sellaisia ylipäätään täytyy käydä läpi. Morsiamen suunnaltahan on suorastaan odotus, että nainen vaihtaa nimeään. Hiukan äitini kuitenkin hämmästyi, kun toin esiin, että todella tulen vaihtamaan nimeni. Enemmän kuin nimen poimiminen Jarkon äidin suvusta, häntä taisi kuitenkin järkyttää totuus, että minun nimenvaihdokseni myötä hän jää perheeseemme yksin Y-sukunimen kanssa. Mutta ei mitään draamaa todellakaan ole noussut minun suunnastani esiin. Vain pikkuruinen haikeus äidin suunnasta ja se kai on aika yleistä tyttären mennessä naimisiin :)

      Poista
    3. Nimiasiat varmasti herättävät tunteita myös vanhemmissa ja muissa sukulaisissa, ja useimmiten nimenomaan sulhasen puolelta jos pariskunta päättääkin ottaa käyttöön muun nimen. Toivottavasti vältytte suuremmalta draamalta :) Ja uskallatte pysyä omassa päätöksessänne - sekään kun ei aina ole helppoa!

      Poista