torstai 3. elokuuta 2017

Tarina vihkisormukseni takana

Pysytään vielä tään postauksen verran vihkisormushuumassa, sillä vaikka en aio sormusta paljastaa etukäteen kuin aivan lähimmille, on paljon asioita, joista haluan sormukseen liittyen kirjoittaa. Edellispostauksessa pohdin käytettyyn sormukseen liittyviä asioita ja nopeaa toimintaa sormuksen suhteen, mutta tämä teksti on yksityiskohtaisempi tarina vihkisormukseni takaa. Teksti on pitkä, mutta haluan ihan itseänikin varten tallettaa koko tarinan sormukseni taustalla.

Olin etukäteen ennakoinut, että vihkini etsinnästä tulee pitkä ja kivinen tie johtuen budjetistamme, kihlasormukseni mallista ja omasta visiottomuudestani. Vaikka kaikkialla painotetaan, että sormus ja valokuvat ovat kaikki mitä hääpäivästä jää lopulta käteen, minä en osannut enkä osaa edelleenkään nähdä vihkisormusta hurjan panostuksen listalla. En ole tyyliltäni kovin pramea enkä tulevan ammatini vuoksi voi edes käyttää sormusta isona osana päivää. Joudun jo kihlasormuksen osalta opintojen, ja tulevaisuudessa työn puolesta veivaamaan sormusta ees taas ennen ja jälkeen työvuoron, ja jokainen kerta, kun sormus irrotetaan sormesta, on riski sen tippumisesta tai katoamisesta. Otan tälläiset asiat hyvin raskaasti, joten en tiedä, miten kestäisin, jos a) kadottaisin vihkisormukseni b) kadottaisin överikalliin vihkisormukseni. Tämä ajatuksen ohella myöskään yhteen noin pieneen yksityiskohtaan panostaminen tuhansien eurojen verran ei tuntunut meidän näköiseltä ratkaisulta. Sormukset ovat olleet ikuisia aina. Meidän oma ikuisuutemme ei tarvitse entisaikoja erityisempää sinettiä.

36186150572_318d1aa317_o

Erään hiukan rauhallisemman työpäivän aikana viime viikon alussa vilkaisin huvikseni Varsinais-Suomen alueen timanttisormusvalikoiman Tori.fi:stä. Ihan vain ajatuksella, että josko joku malli saisi minussa hiukankaan aikaan tunnetta, että tuo se voisi olla, koska tuohon mennessä minulla ei ollut ollut minkäänlaista visiota sormuksestani. Varsinais-Suomen tarjottua hudin, laajensin hakuani naapurimaakuntiin ja lopulta koko Suomeen. Laajennetulla haulla yksi sormus Uudeltamaalta iski samantien. Kaunis, siro ja kuitenkin timanttinen. Sekosin ensimmäisen kerran sormusrintamalla.

Saman päivän iltana syöksyimme bussilla vajaan 10 km päähän Raisioon Myllyn kauppakeskukseen sovittamaan kyseistä mallia kultaliikkeeseen. Olin mielessäni jo pienesti varma, että tämä se on - kunnes näin sormuksen. Se oli hyvin ohut ja aivan liian hentoinen edustaakseen avioliittomme ikuisuutta. Se ei ollut lainkaan sitä, mitä kuvat ja omat visioni antoivat odottaa. Minun täytyi hylätä innostukseni.

Koska olimme kuitenkin reissanneet intoni perässä toisen kunnan puolelle, kävimme kiertämässä Myllyn kultaliikkeet läpi ja sovittelemassa eri sormusmalleja. Tuona iltana oivalsimme, että meidän makumme ja mieluiten 300-500 euroon ja aivan maksimissaan 1000 euroon asetettu budjettimme, emme olleet millään tapaa samalla viivalla. Parhaiten kihlani kylkeen sopivat suurilla timanteilla varustetut suuren keskitimanttiyksikön (esimerkkikuva) omaavat sormukset, jollaisia olin kuvitellut karttavani viimeiseen asti, ja huonoiten rivitimanttisormukset, jollaista olin pienesti visioinut vihkikseni. Bussimatkalla kotiin naureskelimme, että taisi mennä koko hääbudjetti uusiksi, jos haluamme minulle meille kummallekin mieluisan vihkisormuksen.

36310404886_b682389617_o

Samaan tapaan kuin hääpuvunkin kanssa, sormusinnon leimahdettua liekkeihin, minua ei pidätellyt mikään. Jatkoin Torin ilmoitusten tarkkailua koko Suomen laajuudella ja jo keskiviikkona törmäsin jälleen sormukseen, joka hiukan herätti mielenkiintoni. Koska sormus oli jälleen Uudellamaalla ja edellinen innosta pettymykseksi kääntynyt sormusriemu tuoreessa muistissani, annoin asian olla. Olkoot, ihan kiva, mutta en viitsi enää lähteä sukkuloimaan kultaliikkeeseen kokeilemaan mallia ja pettymään.

Sormus ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Mietin sitä keskiviikkoiltana ja mietin sitä torstaipäivänä. Lisäksi tarkistelin jatkuvasti, oliko ilmoitus jo kadonnut. Torstaina kävin keskustassa ruokaostoksilla ja painin mielessäni koko kauppareissun, että pitäisikö kuitenkin käydä kokeilemassa vastaavaa mallia liikkeessä. Mitä muka voisin menettää? Ylpeyteni, kun pitäisi leikkiä myyjän edessä potentiaalista asiakasta, joka etsii sormusta 1,5 vuoden päässä oleviin häihinsä? Intoni, kun jälleen uusi sormus tuottaa pettymyksen? Aikaani aivan turhaan asiaan, jota minun ei vielä kuuluisi edes miettiä, koska häämme ovat todella vasta 1,5 vuoden päästä? Voisin hyvinkin menettää kaikki nuo, mutta siitäkin huolimatta menin kokeilemaan sormusta.

Minä rakastuin. ♥ Sormus oli täydellinen pari kihlalleni, vaikkakin aivan kaikkea muuta mitä olin alunperin ajatellut vihkini olevan. Se oli paljon etukäteen ajattelemaani näyttävämpi, mutta arvokkaan yksinkertainen ja kaikkiaan täydellinen. Poistuin liikkeestä kauppakasseineni ja tunsin leijuvani onnellisuuspilvessä, kun yritin polkea mahdollisimman pian kertomaan Jarkolle. Samana iltana laitoin myyjälle viestiä, sovimme tapaamisen lauantaille ja me ostimme bussiliput Helsinkiin.

35958022380_dfd9746a7d_o

Käytetyn timanttisormuksen ostaminen yksityiseltä myyjältä hirvitti minua järjettömästi. Minä, joka haluan olla kaikesta satavarma ennen päätöstä, joutuisin ostamaan kalliin sian säkissä, koska aina on riski, että jotain on pielessä, vaikka kuinka aitousasioita ja sormuksen alkuperää selvittelisi. Sydämeni keveni huomattavasti Helsingin päässä, kun myyjäpari paljastui mukavaksi nuoreksi pariksi, ja vieläpä Jarkon erään parhaan kaverin tutuiksi. Sormus oli naisen entinen kihlasormus, jota ei oltu käytetty kuin yksittäisiä kertoja ennen eroa. Aitoustodistusta tai kuittia sormuksesta ei ollut, koska sormus oli ollut lahja. Kävimme porukalla hyvässä hengessä sormusta edelleen myyvässä liikkeessä pyytämässä varmistusta, että sormus on todella aito heidän mallistoaan oleva sormus. Myyjä tarkisti leimat, jotka olivat kunnossa ja minä olin valmis tekemään päätöksen. Ostin vihkisormukseni. Ostin sormuksen 450 eurolla, joka on noin 40% sormukseni alkuperäishinnasta.

Loppupäivänä en voinut ajatella mitään muuta kuin käsittämätöntä tilannetta, että olin juuri ostanut vihkisormukseni. Sovimme Jarkon kanssa, että saan pitää sormusta sormessani Helsinki-päiväreissumme ajan ja tästä pidimme kiinni. Tuntui uskomattomalta kävellä kaupugilla ja havahtua jatkuvasti, että se on todella minun sormeni, jossa on maailman kaunein sormus, jonka timantit kimaltelevat tähtien lailla. Sormuksen löytyminen käytettynä mahdollisti minulle kaiken. Sain unelmieni sormuksen unelmieni budjetilla ♥ En saata kuvitella täydellisempää tilannetta.


♥ Krista 

2 kommenttia:

  1. Huh! Uskon kyllä, että jännitti! Olisin tehnyt ite samoin, eli käynyt liikkessä todistamassa aidoksi. Ihan huikeeta, iso säästö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin koko bussimatkan Helsinkiin, että vastassa on joku todella epäluotettavan oloinen ihminen, joka yrittää pakkomyydä minulle sormusta ja että minulla on kiire tehdä tilanteessa päätöksiä : -| Sitä helpotuksen määrää, kun vastassa tosiaan oli aivan tavallinen nuoripari, joka lähti mielellään kanssamme kultaliikkeeseen tarkistamaan sormuksen aitouden. Lisäksi kirjoitimme sormuksesta virallisen kauppakirjan, johon tuli kummankin osapuolen kaikki yhteystiedot aivan virallisesta henkilöllisyystodistuksesta tarkistaen :)

      Poista