perjantai 26. tammikuuta 2018

Love me do -viikonlopun riemut ja harmit

Minun on pitänyt kirjoittaa jo useampana päivänä, mutta aina on ollut jotakin kiireisempää tehtävää, ja nyt ollaan tilanteessa, että kirjoitettavaa alkaa jo patoutua usean luonnoksen jonoksi. Aloitetaan kuitenkin kronologisesti viime viikonlopun tapahtumista, koska tapahtumia riitti.

Viikonloppuni alkoi upeammin kuin saattoi toivoa, kun perjantai-iltapäivänä vaille kolme sain tiedon, että Kristallihäiden Vihkisormukseni-postaus oli voittanut Kultajousen blogipostauskilpailun. Kilpailun teemana oli Kultajousen Princess-korusarja, jota vihkisormukseni siis on, ja palkintona kilpailussa oli yksikivinen Princessin timanttisormus. Minä voitin siis timanttisormuksen! Tällä hetkellä sopivan kokoinen sormus on laitettu tilaukseen ja parin viikon päästä voin odottaa sormukseni saapuvan. ♥

Koska unelmieni vihkisormus minulta jo löytyy, aion tehdä palkintosormuksesta (ks. kuva alla) ns. hupikäyttösormuksen oikeaan nimettömääni. Suunnitelmani on myös kaiverruttaa sormuksen sisään teksti Kristallihäät, jolloin sormus toimii muistona minulle tärkeästä blogiharrastuksesta ja muistuttaa, että jo hääsuunnitteluaikaan liittyy taikaa. Varmaan sanomattakin selvää, että perjantain minä vain leijuin, koska tuntui niin uskomattomalta, että ihan oikeasti olin voittanut oikean timanttisormuksen. Enkä minä oikein usko asiaa vieläkään ja sen takia toivon kuumeisesti sormuksen saapuvan pian, että asia konkretisoituisi.

IMG_0577
IMG_8026

Häätaika jatkui sunnuntaina, kun suuntasin Love me do January Fair -häätapahtumaan ja hääblogimiittiin Helsingin Kaapelitehtaalle. Viikonloppua oli odotettu, koska tapahtumassa julkaistiin Vuoden Hääblogi 2018 -voittajat, ja tottakai minua jännitti Vuoden Hääblogi -kategoriassa kisanneen blogini puolesta. Olen melko kilpailuhenkinen, kun jokin asia on minulle merkityksellinen.

Onneksi kiireisen blogimittipäivän aikana ei ehtinyt edes miettiä iltapäivän julkistustilaisuutta! Päivä alkoi ihanan helposti Kovanen Oy:n premiumtason bussikyydillä keskustasta Kaapelitehtaalle, jossa meitä yli 15 hääbloggaajaa odotti Festa Zannonin loihtima uskomaton välimerellinen brunssi - unohtamatta tietenkään kuohuviiniä! Ruokailun ohessa kävimme läpi pienen esittelykierroksen, mikä oli todella kiva, koska mukana oli monen tutun kasvon lisäksi monta itselleni uutta kasvoa. Oli ihanaa muuten sunnuntaina huomata, ettei minua jännittänyt yhtään niin paljon kuin aiemmissa blogimiiteissä, koska tiesin, että mukana on tuttuja morsiamia. Ihan kuin olisi kaveriporukan tapaamiseen tullut!

Messupäivään mahtui vain 1,5h ajan vapaata kiertelyä, mutta käytimme Jarkon kanssa ajan tehokkaasti. Niinpä, olimme ensi kertaa yhdessä häämessuilla! Ennen Jarkon liittymistä seuraan, kävimme kuitenkin muutaman bloggaajan kanssa Elina K:n glitterpisteellä sähäköittämässä messulookkimme glitterillä. Lämmin suositus glittermeikin kokeilemiselle, mikäli mahdollisuus tarjoutuu - toi huomattavasti spesiaalitunnetta päivään.

Pikaiseksi jääneen kiertelymme aikana ehdimme osallistua moniin arvontoihin, äänestää kauneinta morsiuskimppua, puhdistuttaa kihlasormuksemme GL-Korun pisteellä (Ihan oikeasti kannattaa käyttää sormukset kerran vuoteen puhdistettavana ja tarkistettavana sepällä. En ollut tuntea omaani puhdistuksen jälkeen.), ottaa hauskan lomakuvan Helsingin Viihdepelien kuva-automaatissa, tutustua Häämetsään ja keskustella miesten juhlapukeutumisesta. Ehdimme hdä ehkä kolmasosan esillepanijoista ennen siirtymistämme yläkerran muotinäytöksiin, häähuutokauppaan ja voittoblogien julkistukseen.

Häämuotinäytökset tarjosivat jälleen häämessuluksusta minun makuuni. Upeita pukuja, kauniita yksityiskohtia ja iskevää musiikkia. Minulla ei tällä kertaa ole muotinäytöksistä kuvia lainkaan, koska kamera roikkui Jarkon kaulassa ja keskityimme vain katselemaan näytöstä. Suosittelen joka tapauksessa ehdottomasti käymään tutustumassa hääpukunäytöksiin, mikäli sellainen/sellaisia häämessuilta löytyy. Kerralla näkee paljon trendikkäitä pukuja monenlaisilla leikkauksilla ja yksityiskohdilla oikean elävän ja liikkuvan ihmisen päällä. Moni mekko nimittäin herää henkiin liikkeessä aivan uudella tavalla.

  IMG_7950
IMG_7953
IMG_7956
IMG_7954
IMG_7959
IMG_7971
IMG_7973
IMG_7963
IMG_7979
IMG_7988
IMG_7997
IMG_8022
IMG_8000
IMG_8033

Kaiken riemun jälkeen jäljellä on enää ne viikonlopun harmit. Ulkomaisen häämuotinäytöksen jälkeen Love me do:n ohjelma jatkui häähuutokaupalla, jossa lahjoituksina saatuja merkkituotteita myytiin huutokaupalla. Häähuudon tuotto ohjattiin Hope ry:n hyväntekeväisyystyöhön. Idea oli todella hyvä, mutta toteutus haki vielä hiukan muotoaan toista kertaa järjestetyssä huutokaupassa. Paikalla oli vain kourallinen ihmisiä, koska muotinäytöksen ja huutokaupan välissä oli 20min tauko, jonka aikana ihmiset karkasivat kiertämään messuja. Vähäiseen ihmismäärään nähden tavaraa oli valtavasti ja kauppa eteni aivan liian hitaasti. Pahin pelkäämäni kiusallisuus vältettiin, koska muutamia innokkaita huutajia löytyi, mutta useita tuotteita myytiin silti aivan alihintaan ja osa jäi kokonaan myymättä. Lisäksi huutokauppa päättyi lopulta noin 15min myöhässä, mikä sotki koko loppupäivän aikataulun.

Suurin harmitukseni häähuudossa oli kuitenkin, että ainoa huutoni ihanasta merkkihäälaukusta meni myttyyn! Joku mies korotti huutoni aivan viime sekunneilla meklarin jo melkein aloittaessa "kolmannen kerran". Ärsytti aivan suunnattomasti. Olisin riemulla maksanut 50 euroa Anya Hindmarchin ihanasta täysglitteröidystä nahkakirjekuorilaukusta, joka olisi istunut täydellisesti yksiin glitterkorkoisten hääkenkieni kanssa. Mutta ei, koska meklari oli hidas ja mysteerimies päätti juuri kahden ja puolen kohdalla haluta glitterlaukun... Argh.

Huutokaupan jälkeen harmitus vaihtui hetkeksi jännitykseen, kun ohjelmassa siirryttiin Vuoden Hääblogien palkitsemiseen. Jännitys oli kuitenkin nopeasti ohi, koska Mutsis on. -blogin Wedding Edition -osio voitti yleisöäänestyksessä sekä Vuoden Uusi Hääblogi että Vuoden Hääblogi kategoriat. Paljon onnea Emilia!

Ainoa kurja osuus Wedding Editionin voitossa minusta siis oli, että sama blogi voitti molemmat kategoriat äänestyksessä, jonka ideaksi tapahtumajärjestäjät nimesivät muissa blogigaaloissa hiukan laiminlyötyjen hääblogien esiin nostamisen. Nyt valokeilaan saatiin puolet vähemmän blogeja, kun voittajia oli kahden sijaan vain yksi. Ja mitä sitä kieltämään, tottakai olin myös pettynyt, koska olin unelmoinut, että Kristallihäät olisi voinut olla yksi voittajaehdokas Vuoden hääblogiksi. Ehdottomasti kuitenkin tuplapaljon onnea Emialialle ja Wedding Editionille, koska harmitukseni kohdistuu nimenomaan kilpailun rakenteisiin, ei kanssablogeihin! ♥ Äänestys on äänestys ja Wedding Edition voitti aivan suvereenisti.

---

Olipahan vuodatus niin hyvässä kuin pahassa. Pitkä teksti, mutta en millään halunnut jakaa asioita useampaan postaukseen, koska en tahtonut jatkaa hölmöissä harmituksissa vellomista yhtä tekstiä pidempään. Tiedän, että on typerää oikeasti edes harmistua, mutta tahdon olla teksteissäni rehellinen ja siksi minusta oli tärkeää kertoa ääneen, että sekä glitterilaukun että pienesti unelmoimani voiton valuminen käsistä harmitti minua.

Onneksi viikonloppuun mahtui kuitenkin paljon harmituksia enemmän kaikkea ihanaa. ♥  Kiitos Kultajousi upeasta aloituksesta viime viikonlopulle. Kiitos Love me do kutsusta ja jälleen todella upeasta päivästä. Ja erityiskiitos kaikille blogimiitin osallistujille todella hauskasta messupäivästä sunnuntaina!


♥ Krista 

26 kommenttia:

  1. Onnea vielä tuosta Kultajousen voitosta, kieltämättä upea palkino ja varmasti meni oikeaan osoitteeseen! :) ja tosi kiva idea kaiverruttaa blogin nimi sormukseen, ihana muisto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Itsekin aivan innostuin, kun keksin kaiverrusidean!

      Poista
  2. Kiitos seurasta sunnuntaina! Nähdään toivottavasti syksyllä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Ja toivottavasti nähdään. Syksyllä oltaisiin melko varmaan jo melkein seuraavia naimisiinmenijöitä porukasta :O Jee!

      Poista
  3. Hyvin kirjoitettu! Onnea sormuksen voitosta, mahtava juttu! Ps. toi kaiverrus sormukseen on hyvä idea ja kiva muisto! :) Jos olisin voittanut sormuksen tai jostain syystä tulenkin olemaan 3 sormuksen morsian (mitä en ainakaan suunnittele olevani, mut never know, jos jostain putkahtaakin ylimääräinen sormus :D ), niin tekisin saman ja kaiverruttaisin muiston sormukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minä tykästyin myös kaiverrusideaan samantien kun sen keksin. Tuntuu täsmälleen oikealta ratkaisulta, koska nimenomaan blogin kauttahan sormus päätyi minulle :)

      Poista
  4. Minäkin olisin kannattanut sitä vaihtoehtoa, että vuoden blogeja olisi valittu kaksi. Ehkäpä "parannus" asiaan tulee sitten tulevilla messuilla, mikäli sattuu samanlainen tilanne. :)

    Tuo timanttisormuksen voitto on kyllä huikea juttu. Onnea siitä vielä kertaalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minusta on hyvä, että asia nousi keskusteluun esim juuri tulevia vuosia varten. Mitään sääntöähän tässä ei rikottu, koska äänestysohjeissa jo sanottiin, että sama blogi voi voittaa molemmat kategoriat, mutta minusta olisi silti vuoden hääblogin valinnan ideaa (blogien esiinnosto) paremmin palveleva ajatus, että kukin blogi voisi voittaa vain oman kategoriansa. Onneksi ei kuitenkaan vakavasta asiasta ole kyse :D

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Nyt et kuulosta kuin huonolta häviäjältä kritisoimalla Emiliaa. Mun mielestä on kohtuutonta että Emilia on nyt näiden pienempien hääblogien fanien ja muiden katkerien häviäjien kiusaamiskommenttien takia joutunut sulkemaan kommentoinnin instagramistaan. Minun mielestäni ihan ansaittu voitto. Emilia on kuitenkin bloggaajana "vähän" eri tasolla kuin muut ehdokkaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, laiskempi tahdiltaan ja pohjatyön tekemisen suhteen :)

      Poista
    2. Mitä järkeä tuollaisissa blogiskaboissa on, jos ne voittaa aina ns. vanha tekijä, jolla on jo valmiiksi tuhansien ihmisten lukijakunta. Ja kaiken lisäksi vielä molemmat tarjolla olevat palkinnot. Emilialla on toki vankka blogitausta, mutta en nyt sanoisi hänen hääbloginsa olevan nykyisellään mitenkään eri tasolla kuin muiden ehdokkaiden.

      Poista
    3. Onko Emilia itse kommentoimassa? :D
      Selvästi täysin järjestetty juttu. Emiliaa ei ole kiinnostanut blogin kirjoittaminen enää vuosiin, tekee pelkkiä yhteistyöpostauksia ja kuun lopussa joka päivä mitättömän pieniä ja turhia "täytepostauksia", eli yhden kuvan ja yhden lauseen postauksia, joissa ei ole mitään sisältöä. En ymmärrä miten blogiportaali vielä yhä edelleen jaksaa katsoa tuollaista touhua?
      Olen todella pettynyt koko kilpailuun, selvästi sponsoreiden järjestämä juttu. Emilia ei itse ole samalla tasolla näiden muiden hääblogien kanssa, kilometrin päähän näkee että hommaa tehdään pelkästään rahan takia.
      T: ei todellakaan yhtäkään klikkausta enää Emilialle

      Poista
    4. Hommahan on mennyt penkinalle jo siinä vaiheessa, kun blogit on kategrisoitu vuoden hääblogi ehdokkaat ja vuoden uusi hääblogi ehdokkaat. Esimerkiksi Mutsis on - Wedding edition blogi on aloittanut 3.1.2017 ja esimerkiksi Kristallihäät vasta 22.1.2017 kuitenkin muutamia blogeja oli vaihdettu eri kategorioihin ilmeisesti järjestäjän puolesta. Esimerkiksi Kristallihäät oli laitettu Vuoden hääblogi kategoriaan, jolloin kaiken järjen mukaan myös Mutsis on -wedding editionin pitäisi olla samassa kategoriassa, eikä vuoden UUSI hääblogi kategoriassa? Herää myös kysymys, oliko järjestäjän puolesta tarkoituksellisesta tehdä historiaa tunnetun bloggaajan kustannuksella laittamalla uusi kategoriaan, jotta saadaan ekaa kertaa tupla voittaja? Ei tainnut mennä ihan niinku strömsössä tää homma. Vika ei tietenkään ole Emilian, mutta ehkä järjestän puolesta voisi olla tarkempaa touhua?

      Poista
    5. Moikka Emppu ;) tässähän ei milläänlailla kritisoitu Emiliaa vaan sitä, että sama blogi voitti molemmat kategoriat.

      Poista
    6. Asiallinen kritiikki ja kiusaaminen on kaksi eri asiaa. Instagramin kommentit olivat asiallista kritiikkiä, mutta jotenkin nämä asiat menee sekä Emilialla, että näköjään joillakin lukijoillakin sekaisin.

      Poista
    7. No huhhuh. Tässä ei nimenomaan kritisoitu Emiliaa vaan juurikin tuota järjestelyä. Ymmärrän kyllä harmin.

      Lisäksi ainakin itseäni harmittaa myös ihan siksi, että voitto meni Emilialle...Nämä blogit, joissa on oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa hääjuttuihin olisivat ansainneet voiton toisin kuin Emilian satunnaiset postaukset. Noh, toivottavasti edes se lohduttaa, että lukijat varmasti saavat esimerkiksi tästä sinun blogista enemmän irti ja arvostavat huolellista blogityötä - vaikka tämä asia sinua ei harmittanutkaan.

      Voisin kritisoida ensimmäistä Emilia-kommenttia enemmänkin, mutta se lienee turhaa ja vie vain kauemmas varsinaisesta aiheesta. Sanon siis vain, että hurjasti onnea sormuksesta! :) Sen olet ansainnut!

      Poista
    8. Minusta on todella epäreilusti sanottu, että ihmisen normaaliin tunneskaalaan kilpailutilanteessa liittyvän harmituksen/pettymyksen esiintuominen käännetään kisan voittaneen kanssabloggaajan kiusaamiseksi. Minulla ei todellakaan ole mitään Emiliaa tai hänen blogiaan vastaan, ja on väärin kääntää asia niin vain siksi, että kerroin rehellisesti olevani harmissani, kun oma työni hääblogini eteen ei riittänyt voittoon. Pettymys on normaali tunne, joka ei tarkoita, että on huono häviäjä vaan, että asia on ollut merkityksellinen. Tämä hääblogi ja kirjoittaminen on minulle merkityksellistä. ♥

      Kirjoitukseni ei siis millään tapaa kiusaa Emiliaa tai kyseenalaista Wedding Editionin aivan reilua ja sääntöjenmukaista voittoa, vaan halusin tuoda esiin, että minusta vuoden hääblogin valinnan ideaa (nostaa hääblogeja esiin) olisi palvellut paremmin, että kukin blogi olisi voinut voittaa vain oman kategoriansa. Kyse oli siis palautteesta kilpailun rakennetta kohtaan. Mitään sääntöjähän valinnassa ei kuitenkaan rikottu, koska jo äänestyssivulla oli maininnat, että sama blogi voi voittaa molemmat kategoriat. Kirjoitukseni on lähinnä kehitysidea tulevia äänestyksiä varten.

      Oman blogini luokittelu Vuoden Hääblogi -kategoriaan yllätti itsenikin, koska päivämäärien puolesta olisin todella kuulunut Vuoden Uuden Hääblogin puolelle. Näin itseäni myös alunperin markkinoin, kun nimeämiset äänestykseen tehtiin, joten hämmästyin, kun lopulta kisasinkin Vuoden Hääblogin puolella. Olen tämän suhteen ollut avoin ja ihmetellyt asiaa ääneen täällä bloginkin puolella. En tiedä, mikä kategoriavirheen taustalla oli, mutta toivon todella, että vain inhimillinen virhe.

      Toivon, että Emiliasta ja hänen blogistaan purkautuminen minun blogini kommenttikentässä jää tähän, koska asiallinenkin kommentointi aiheesta ei minusta kuulu tämän blogin kommenttiboksiin, epäasiallisesta puhumattakaan. Olen itse puhunut voimakkaasti hääblogimaailman yhteenkuuluvuuden ja hyvän fiiliksen puolesta, ja haluan myös omalta osaltani pitää hääblogikentän sellaisena.


      ♥ Krista

      Poista
  6. Onnea vielä timanttisormuksen voitosta!

    Huutokauppa-osio ei tosiaan toiminut niin hyvin kuin olisi voinut, liian vähäisen osallistujamäärän takia. En tajunnutkaan että laukun kanssa kävi noin kiperästi, että juuri viime sekunnilla tehtiin se toinen huuto. :O Se laukku oli kyllä tosi hieno, joten ei ihme että harmittaa. :/ Mutta varmasti jostain löytyy samantyyppinen.

    Itse seuraan Empun blogia, mutta olisin kuitenkin mieluusti nähnyt kahden blogaajan voittavan yhden sijasta, mieluiten jonkun teistä tutuista. :D Jotenkin en ollut edes tajunnut että yksi blogi voi voittaa molemmmat kategoriat mutta sitten muistin että niinhän se oli mainittu jo äänestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laukun kanssa kävi aivan todella kiperästi ja vitsi, että harmitti! En ole edes uskaltanut katsoa laukun oikeaa hintaa, koska olisi varmaan harmittanut vielä lisää :D Korotus 70 euroon olisi ollut minulle kuitenkin aivan liikaa eli pakko vain sopeutua ajatukseen, että minua ja glitterlaukkua ei ollut tarkoitettu toisillemme :D

      Minäkin olen jo vuosia seurannut Emilian blogia eikä minulla todellakaan ole mitään häntä tai hänen blogiaan vastaan. Minusta olisi myös vain ollut hauskempaa, että eri blogi olisi voittanut kummankin kategorian. Mutta ihan totta kuten sanoit, jo äänestysvaiheessa tuotiin esiin, että sama blogi voi voittaa koko potin. Ehkä tässä kuitenkin olisi kehitysideaa tuleviin äänestyksiin?

      Poista
    2. Hei se mysteeri mies on the Bling Bling blogin Jennin tuleva aviomies. Ehkä, hän olisi valmis myymään laukun sulle häidensä jälkeen? ;)

      Poista
    3. 70e olisi kyllä vähän kova hinta ollut. :/ Toivottavasti löytyy mieluinen laukku!

      Minulle ei tullut tekstistä yhtään mieleen että olisit jotenkin kritisoinut Emiliaa, joten yllätti kyllä kun joku oli sellaisen kuvan tossa ylempänä saanut. :(
      Toivottavasti LMD kiinnittää tulevaisuudessa huomiota tohon juttuun, ja pitää huolen ettei blogeja varsinkaan mene vääriin kategorioihin kuten nyt sinulle oli käynyt.

      Poista
  7. Hommahan on mennyt penkinalle jo siinä vaiheessa, kun blogit on kategrisoitu vuoden hääblogi ehdokkaat ja vuoden uusi hääblogi ehdokkaat. Esimerkiksi Mutsis on - Wedding edition blogi on aloittanut 3.1.2017 ja esimerkiksi Kristallihäät vasta 22.1.2018 kuitenkin muutamia blogeja oli vaihdettu eri kategorioihin ilmeisesti järjestäjän puolesta. Esimerkiksi Kristallihäät oli laitettu Vuoden hääblogi kategoriaan, jolloin kaiken järjen mukaan myös Mutsis on -wedding editionin pitäisi olla samassa kategoriassa, eikä vuoden UUSI hääblogi kategoriassa? Herää myös kysymys, oliko järjestäjän puolesta tarkoituksellisesta tehdä historiaa tunnetun bloggaajan kustannuksella laittamalla uusi kategoriaan, jotta saadaan ekaa kertaa tupla voittaja? Ei tainnut mennä ihan niinku strömsössä tää homma. Vika ei tietenkään ole Emilian, mutta ehkä järjestän puolesta voisi olla tarkempaa touhua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoin tätä jo hiukan ylhäällä, mutta laitan vielä uusiksi tähän erillisen kommentin yhteyteen.

      Oman blogini luokittelu Vuoden Hääblogi -kategoriaan yllätti itsenikin, koska päivämäärien puolesta olisin todella kuulunut Vuoden Uuden Hääblogin puolelle. Näin itseäni myös alunperin markkinoin, kun nimeämiset äänestykseen tehtiin, joten hämmästyin, kun lopulta kisasinkin Vuoden Hääblogin puolella. Olen tämän suhteen ollut avoin ja ihmetellyt asiaa ääneen täällä bloginkin puolella. En tiedä, mikä kategoriavirheen taustalla oli, mutta toivon todella, että vain inhimillinen virhe.

      Poista
  8. Järjestäjän puolesta vastaan pikaisesti, että meille tämä yhden blogin kahden kategorian voitto tuli täysin yllätyksenä. Koska säännöissä on alusta saakka ollut maininta, että eniten ääniä saanut blogi voittaa molemmat kategoriat, emme voineet tietenkään tilanteen paljastuttua sääntöjä muuttaa. Meitäkin tämä asia mietitytti paljon, ja harmittikin, kun ei saatu kolmea voittajaa kahden sijaan, mutta ikävä kyllä tilanne tuli niin puun takaa että siihen oli myöhäistä reagoida. Emme missään tapauksessa voi itse vaikuttaa tuloksiin.

    Häähuuto jäi aikataulun jalkoihin, mikä näin isossa tapahtumassa on valitettavaa mutta mahdollista. Lisäksi jälkikäteen ajateltuna catwalk ei ollut oikea paikka huutokaupalle. Onneksi kaikesta huolimatta saimme kerättyä Hopelle mukavasti tärkeää tukea, se on pääasia!

    Ihana kuulla, että päivä muuten oli onnistunut! ❤️ Kiitos että olit mukana!

    VastaaPoista
  9. Viime vuoden kisassa olleena jäi fiilis, että toi äänestys ei ole ihan luotettava. 2017 voitti esim. uusi hääblogikategoriassa blogi, joka loisti hiljaiselollaan ja jonka pitäjä ei edes ilmoittanut muiden tavoin bloginsa olevansa äänestyksessä. :D ylläri, ylläri, oli häät.fi bloggaaja, eli tais piirit vain päättää mieluisan blogivoittajan. Eikö indiedays äänestyksissä ole luotettavasti esillä ns. 1-3 sijat ja ääniprossat, ei tossa vuoden hääblogikisassa vaan oo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että tulosten avoin julkistaminen vaikka juuri kärkikolmikon osalta olisi kisalle hyväksi. Samalla saataisiin taas tuotua useampaa blogia esiin ja touhu pysyisi kaikkiaan läpinäkyvänä.

      Poista