sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Palkintosormukseni

Minun piti kirjoittaa tänään meidän viime viikon lopussa valmistuneista GOT-pöytätunnuksistamme, mutta torstaina Kultajousen suunnasta tullut puhelu muutti suunnitelmani. Palkintosormukseni oli nimittäin saapunut! Meinasi olla haasteita malttaa pysyä Porissa lastentautien hajautusviikon loppuun, mutta onneksi kärsivällisyys palkittiin ja heti perjantaina sain noutaa uuden sormukseni kotiin.

Tarina sormuksen taustalla on, että osallistuin noin kuukausi sitten Vihkisormukseni-postauksella Kultajousen Princess-teemaiseen blogipostauskilpailuun ja kävi niin onnekkaasti, että tekstini voitti. Palkintona kisassa oli Princess-malliston valkokultainen uutuussormus, joka laitettiin toivomieni mittojen mukaan tilaukseen kaksi viikkoa sitten. Tasan etukäteen ennustetun kahden viikon päästä tilauksesta, eli nyt torstaina, sain soiton, että sormus olisi noudettavissa Turun liikkeestä.

IMG_8201
IMG_8208
IMG_8224
IMG_8214

Sormus on aivan täydellisen ihana! En ollut päässyt etukäteen kokeilemaan vastaavaa omankokoistani sormusta, joten en ollut nähnyt täsmälleen, miltä sormus kädessäni näyttäisi. Perjantaina olikin maaginen hetki nähdä sormuksen sujahtavan oikeaan nimettömääni täydellisesti ja näyttävän sormessani upealta. Miten saattoikaan olla, että kisan palkinnoksi valittu sormus näytti niin minulta! Sormus on siro, yksinkertainen ja todella tyylikäs. Se ei rönsyile mihinkään suuntaan, vaan keskittyy tekemään sitä, minkä se parhaiten osaa - olemaan kaunis timanttisormus.

Valitsin sormuksen paikaksi oikean nimettömän. Sormus tulee ns. hupisormukseksi, eli se ei tule valtaamaan kihlan tai vihkin paikkaa, vaan sormuksen tehtävänä on olla vain todella kaunis koru ja tärkeä muisto tästä blogista ja kirjoittamisen riemusta. Hupisormus on terminä lähes loukkaava, koska sormuksen arvo on minulle jo nyt mittamaton, mutta tarkoituksena on vain kuvata, etta sormus tulee käyttöön ilahduttamaan, ei korvaamaan muita sormuksiani. Aiemman suunnitelman mukaisesti aion kaiverruttaa sormukseen Kristallihäät, kunhan pääsen yli tästä kiihkeimmästä sormushoneymoonista ja maltan jättää sormuksen kaiverrettavaksi.

IMG_8229
IMG_8218
IMG_8230
IMG_8209

Mukana kuvissa on myös tuleva vihkisormukseni, joka on niin ikään Princessin mallistoa. Ostin sormuksen viime kesänä käytettynä ja sen tarinaan voi tutustua tarkemmin tästä. Kaikki kolme sormustani pelaavat todella hyvin yhteen. Enää pitäisi vain vuosi odottaa, että saan vihkin mukaan käyttöön.

Viikonloppu on kaikkiaan kulunut rattoisasti. Olen vuoroin tuijotellut sormeani hiljaa ihaillen ja vuoroin nykinyt Jarkon hihaa: Kato, miten se kimaltaa! Hei kato, miten nää kaupan valot saa ton timantin hehkumaan! Sisältäni kuoriutuu selkästi jonkunlainen harakka.


♥ Krista

10 kommenttia:

  1. Valtavasti onnea kisan voitosta! Todella kaunis sormus (tähän sydänsilmähymiö)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen perjantaista asti liikkunut ympäriinsä silmät aivan sydäminä <3

      Poista
  2. Huippukaunis ja siro sormus! Ja miten tyylikäs kokonaisuus noista kolmesta muodostuukaan :) sattuipa mukavasti että vihkisormus on samaa mallistoa! Onnea vielä voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen aivan myyty kaikille sormuksilleni. Niin kauniita kaikki!

      Poista
  3. Sormus on valtavan kaunis! Onnea voitosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin minustakin. Se on kauniimpi kuin pystyin uskomaan sen olevan <3

      Poista
  4. Todella todella todella suloinen sormus, onnea vielä voitosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja niin minustakin. Aivan syötävän ihana. ♥

      Poista