maanantai 25. maaliskuuta 2019

Papin puhe meille herätti hämmennystä

Vihkimisemme oli kaikkiaan kaunis hetki, jota muistelen kaikin puolin lämmöllä. Minulla ei ole pappiamme kohtaan mitään ikäviä ajatuksia, enkä ole millään tapaa kiukkuinen hänelle, mutta muutama kohta hänen puheessaan tarttui niin meidän kuin vieraidemmekin korvaan.

Olemme melko liberaaleja nuoria aikuisia, eikä meillä henkilökohtaisesti ole mikään tarve korostaa avioliittoa naisen ja miehen välisenä liittona. Papillamme oli. Ymmärrän tottakai myös pappia, koska hänellä on uskonsa, oppinsa ja mielipiteensä, joita hänellä on työnkuvassaan oikeus ja velvollisuus tuoda esiin. Kuitenkin oli minusta huonoa pelisilmää erityisesti nostaa nais-mies -asiaa tapetille meidän häissämme, kun olimme antaneet vihkikeskustelussa hyvin rennon, nuorekkaan ja epäkonservatiivisen kuvan meistä parina. Jokainen pappi taplaa tyylillään ja arvostan itse omien mielipiteiden takana seisomista, mutta meidän häihimme konservatiivinen avioliitto on miehen ja naisen välille solmittava liitto -painotus ei istunut. Papilla oli tähän kuitenkin oikeus, enkä sen takia häntä kritisoikaan. Keskustelua painotus kuitenkin herätti.

K&J-3391

Omaan korvaani (ja monen muunkin korvaan) särähti pahiten papin puhe pikaisesta perheen perustamisesta ja pian syliin nostettavasta pienokaisesta. Öh, anteeksi, mutta me emme maininneet minkäänlaisia pikaisia lapsiaikeita vihkikeskustelussa. Emme minusta maininneet ylipäätään mitään tulevaisuuden lapsitoiveita keskustelussamme, mutta pappi päätti puhua kuin olisin jo raskaana. Osa vieraistamme olettikin puheen pohjalta näin ja vasta juhlissa nauttimani alkoholi herätti heidät, että ehkä papin puhe ei nyt viitannutkaan ajankohtaiseen raskauteen. Tai ainakin toivottavasti herätti, koska muuten minusta sai vaikutelman sikiötään hääjuhlan varjolla alkoholimarinoivana hulttiona. Noin suorat viittaukset lapsiin ovat minusta kaikkiaan vaarallisia, koska voisihan olla, että a) emme halua lapsia, b) olisimme yrittäneet lasta tuloksetta jo pitkään tai c) tiedossa olisi jokin lääketieteellinen ongelma, jonka vuoksi unelmamme saada biologinen lapsi olisi jo vuosia ollut tuhoon tuomittu. Kaasojen, bestmanien ja kuvaajien kertoman mukaan ilmeeni oli muuten alttarilla ollut näkemisen arvoinen, kun pappi pudotti pienokaispommin. Voin uskoa. Jälleen siis papilta hiukan konservatiivinen ja pelisilmätön liike, joka herätti runsaasti keskustelua.

Jarkolla eniten tunteisiin upposi papin murjaisu yhteisen arjen alkamisesta avioliiton myötä. Niin, emmehän me ole häiden aikaan asuneet yhdessä yhteistä arkea kuin 6,5 vuotta, mutta kenties avioliiton sinetti räjäyttää nyt pankin ja arki jollain tapaa mullistuu. Voin paljastaa teille salaisuuden: ei mullistunut. Yhtä kivaa ja arkimaista tämä on kuin ennenkin.

Kuten sanottu, no hard feelings, mutta paremminkin puhe olisi voinut meille osua. Tärkeintä oli kuitenkin, että pääsimme naimisiin ja onpahan nyt mitä muistella häävieraiden kanssa.

Kuva: Josefina Seppänen

♡ Krista

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Vihkiminen

Vihkiminen oli päivän jännittävin osuus. Kun yritän purkaa tunnetta osiin, jännitys ei niinkään kohdistunut naimisiinmenoon, vaan tilanteen valtavaan lataukseen niin meidän kuin vieraidenkin suunnasta. Onhan hetki, jolloin urut parahtavat soimaan ja morsian astelee alttarille, maaginen ja valtavan latautunut. Tunteen suuruus meinaa saada itkemään ystävien häitä seuratessa, joten miten omista voisi ikinä selvitä kunnialla?

Meillä ei tyttöjen kanssa onneksi jäänyt paljon aikaa panikoida kirkolla. Olimme sopineet häälössin kesken, että olisimme kaikki kirkolla viimeistään klo 15.15. Olin oikein tummennettuna kirjoittanut hääpäivän ohjeisiin, että kaikki ovat kirkolla aivan viim klo 15.15. Ja eikös morsian, kaasot ja kuvaaja lopulta saavu vasta klo 15.25, kun vihkiminen alkaa puolelta. Annan meille kuitenkin täydellisen synninpäästön, koska me olimme aivan täsmälleen aikataulussa, mutta taksikuskimme ei aivan ollut.

Sanni oli varannut meille taksin tasan kello kolmeksi. Kolmen aikaan olimme asunnostamme ulkona, mutta taksi ilmestyi vasta hiukan myöhemmin pyörimään noin 100m päähän risteysalueelle, jonne päästäksemme meidän piti kikkailla juhlatamineissa ja koroissa pitkin jäistä alamäkeä ja kiviportaita, vaikka taksi olisi voinut ajaa aivan ovemme eteen. Autolle päästessämme kuskilla oli haasteita saada meidät kaikki kyytiin, koska olimme tilanneet taksin viidelle ja auton lisäpaikan virittäminen ei sujunut kuskilta aivan oppikirjatyyliin. Minun piti itse myös sanella kuskin ojentamaan navigaattoriin kirkkomme osoite, koska hän ei tuntenut paikkaa. Aivan viimeisenä sattumuksena kuski ei osannut käyttää autonsa korttimasiinaa, joten autosta purkautuminenkin kesti kirkolla ikuisuuden.

K&J-3326
K&J-3336
K&J-3342
IMG_2181
K&J-3349
IMG_2183

Sakastiin päästessämme heitimme oikeastaan vain ulkovaatteet pois, minä puin pitsiboleron ja samantien muiden olikin jo aika astella alttarille odottamaan. Samanaikaisesti minä siirryin suntion kanssa pääoville odottamaan marssin alkua. Ulkokautta etuovelle kulkiessani muistan ajatelleeni, että tässä sitä nyt mennään - mennään naimisiin, onpas hassua. Ulkona paistoi puiden välistä aurinko ja ehdin vielä kerran miettiä, että kylläpä saimme hienon päivän.

Kirkkomme pääovilla ei ole erillistä ovientakaista pikkueteistä, eli kun suntio avaa pääovet, alkaa vihkiminen samantien toden teolla. Sain ohjeeksi ovien avaamisen jälkeen rauhassa kävellä hiukan sisään, minkä jälkeen suntio korjaisi laahukseni suoraksi ja voisin aloittaa matkan alttarille. Kiire ei olisi, koska marssi on pitkä (Prinsessa Ruusunen, hih ♡) ja alttarimatka lyhyt.

Kyllä minä jännityksissäni taisin hiukan kiirettä pitää, mutta ensimetrien jälkeen yritin tietoisesti hidastaa. Itku meinasi nousta kurkkuun ja silmiin useamman kerran alttarimatkan aikana vieraitamme katsellessa, mutta ilokseni totaaliselta itkuhajoamiselta vältyttiin. Enkä sano, että itkeminen olisi pahasta, ei lainkaan, mutta itse vain toivoin, että voisin keskittyä hetkeen ja ihmisiin täysillä ilman, että kyyneleet sumentavat näön ja naama vääntyy itkumuotoon. Koska minä en osaa itkeä kauniisti, vaikka kuinka ilosta itkisin. Kyynelehtiminen on aivan toinen juttu. Pyrin kävellessäni keskittymään vain hengittämään sekä katselemaan ympäröiviä ihmisiä ja edessä seisovaa Jarkkoa.

K&J-3366
K&J-3370
K&J-3383-2
K&J-3386
K&J-3410
K&J-3413

Vihkiminen kesti minusta yllättävän kauan. Pappimme oli pitkäsanainen ja hänen meille kohdistamansa puhe vain jatkui ja jatkui. Muistan katselleeni papin muistiinpanoja ja miettineeni, että kuinkahan monta sivua tätä tarinointia vielä jatkuu. Pappimme puhe nimittäin särähti muutaman kerran pahasti korvaamme - niin meidän korviimme kuin kaasojen, bestmanien ja vieraidenkin korviin. (Päätin kirjoittaa papin puheesta kokonaan oman postauksensa, koska kun yritin ympätä puheen sisältöä tämän postauksen jatkoksi, alkoi postaus venyä minunkin makuuni hiukan liian pitkäksi. Palataan pappiasiaan siis lähipäivinä!) Olimme molemmat Jarkon kanssa alttarilla sen verran jännityksissämme, että meillä on kummallakin tai ainakin jommalla kummalla kaikissa alttarikuvissa jollain tapaa omituinen ilme. Joko puremme huulta tai venkoilemme naamaamme muuten vain. Että ehkä sitä jännittikin ihan tosissaan, vaikka alttarilla seistessä oloni tuntui jo melko rennolta.

Puheen jälkeen oli varsinaisen vihkimisen aika. Tahdoimme, Jarkko pujotti sormuksen sormeeni ja suutelimme. Papin vahvistuksen jälkeen olimme naimisissa! Tuntui hassulta, että noin puolen tunnin seremonia kahdella kysymyksellä ja yhdellä vahvistuksella varustettuna liitti meidät suureen ja ikiaikaiseen avioliittoinstitutioon, kun käytännössä mikään ei tuossa hetkessä muuttunut. Siunauksen jälkeen pappi esitteli meidät ensi kertaa yhteisellä sukunimellämme ja poistumismarssi (Mendelssohn: Häämarssi) alkoi soida. Me poistuimme pääovista ulos ja kipitimme sakastiin noutamaan tavaramme samalla, kun kaasot ja bestmanit ohjasivat ihmiset ulos sivuovesta ottamaan meidät vastaan.

Vihkimisen jälkeen jännitys alkoi laantua ja tuntui, että tästä päivä vasta todella alkaa!

Kuvia 4 & 6 lukuunottamatta kaikki kuvat Josefina Seppänen

♡ Krista

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Hääpukuni

Olin hääpuvun suhteen todella malttamaton ja innokas morsian. Ostin pukuni yli kaksi vuotta ennen häitä helmikuussa 2017 ja sen jälkeen olen esitellyt hääpukukuvaani lähes jokaiselle, jota on edes etäisesti voinut kiinnostaa. Unohtamatta tietenkään Facebookin hääryhmän lukuisi hääpukuketjuja, joista varmaan jokaiseen olen änkenyt mekkokuvani. Olin niin malttamaton! Huolimatta innostani Jarkko pysyi onneksi mekkopimennossa aina hääpäivään asti, kuten oli suunnitelmakin. Muiden vieraiden osalta luotin, että he kuitenkin unohtavat mekkoni yksityiskohdat ennen hääpäivää, joten mekko olisi alttarille astellessa vieraille kuin uusi.

Ostin mekkoni käytettynä helmikuussa 2017 Tori.fin kautta. Mekon löytämisestä ja ostamisesta olen kirjoittanut jo aiemmin, joten en keskity tässä tekstissä enää mekon löytämiseen tai ostoprosessiin. Vein puvun nopeasti ostamisen jälkeen säilytykseen vanhempieni luokse Kuopioon, jotta viettelys ihastella mekkoa vähenisi.

Mekkorakkauteeni meinasi kuitenkin tulla ryppy elokuussa 2018, kun kokeilin mekkoa ensi kertaa pitkän tauon jälkeen. Noista epävarmuuden tunteista olen myös kirjoittanut aiemmin, ja oikeasti kannattaa käydä lukemassa tuo teksti. Luin itsekin postauksen nyt uudelleen läpi ja edelleen pystyn muistamaan nuo pettymyksen ja harmituksen tunteet. Hassua, miten tilanteet elävät, koska hääpäivää ajatellessa ja kuvia katsellessa tunteeni mekkoani kohtaan ovat ainostaan rakkaudentäyteisiä. Ja voi jestas, jos olen tuntenut itseni muodottomaksi möykyksi tuo mekko päälläni! Typerä nainen. Vinkkinä siis kaikille morsiamille, että sovittakaa mekkoa vain paikassa, jossa teillä on hyvä peilitys, ettei pääse syntymään vääriä fiiliksiä.

K&J-2699
K&J-2730
K&J-2785
K&J-3005

Pukuni on Aire Barcelonan vuoden 2014 tai 2015 malliston Omega-niminen mekko. Puku on alunperin ostettu Oulun Morsiusataljee Katariinasta ja pukua on ennen minua käyttänyt kaksi morsianta. Tästä huolimatta puku on edelleen täysin muokkaamaton, jos ei lasketa lukuun nappirivin nappien uudelleenjärjestelyä. Malliltaan puku on hyvin klassinen A-linjainen puku.

Malli olikin kenties elokuisen mekkoepävarmuuteni taustalla. En väitä olevani tikissä kunnossa, mutta tiedän, että moni vartaloni kaari on ns. oikeassa paikassa. Lisäksi tykkään pukeutumisessa monesti hiukan keskivertoa veikeämmistä tyylillisistä ratkaisuista. Ja sitten hääpukuni onkin prinsessamallinen A-linjainen tylliunelma. Menisikö vartaloni hukkaan puvussani? Olisinko tylsä? Enkä tarkoita nyt kenenkään muiden silmissä hukkaan, vaan harmittelisinko itse jälkikäteen, että pukuni piilotti liiaksi vartaloni muotoa ja oli liian perinteinen. Pohtiessani näitä komensin itseäsi, että muistelepa nainen sitä ainoaksi jäänyttä hääpukuliikesovituskokemustasi. Sovituksessa kokeilin monen eri mallisia pukuja ja tunsin kyllä oloni kauniiksi ja jopa seksikkääksi, mutta morsianfiilikset heräsivät vasta A-linjassa, jossa oli helmaa enemmän kuin perus vuosijuhlamekossa. A-linja oli minulle täsmälleen oikea valinta hääpäivään. Seksikkäiden vartalonmyötäisten juhlamekkojen aika koittaa kyllä myöhemmin jossain toisessa tilaisuudessa.

Ihastuin puvussani A-linjan, laahuksen ja olkaimettoman laskosyläosan yhdistelmään. Olen aina tykännyt valtavan paljon tuollaisesta kietaisuilluusiosta, jollainen pukuni yläosassa on. Yläosa ja vyötärön eleeton rusetti toivat mekkoon klassisuuden ja veistoksellisuuden, jotka tasoittivat hyvin helman pitsisyyden tuomaa romanttisuutta. Sydänpääntie oli myös aivan nappivalinta, kuten myös selän napit. Olen henkeen ja vereen nyöritettäviä hääpukuja vastaan, joten napit olivat minulle lähes ehdoton valinta. Puvussani on pitkä laahus, jota hääpäivänä sekä jumaloin että kirosin. Enemmän kuitenkin jumaloin, kunhan ulkona liikkumisen alkushokista pääsin yli. Helma vain tukevasti kainaloon ja loskaa päin! Pidin helman lopulta koko juhlaillan alhaalla, koska kiinnitysnappi irtosi tanssilattialla reivatessani.

K&J-3232
K&J-3257
K&J-3342
K&J-3404

Puvun olkaimettomuuden ja kirkon yhdistelmän hoidin erillisellä pitsibolerolla. Itselleni olkien peittäminen vihkimisen ajaksi oli tärkeää ja tätä toivoin myös kaasoilta. Mekon ohella löysin myös boleron jo aikaa sitten Tori.fistä. Hommaa bolerossa riitti, koska sitä täytyi niin pienentää kuin toisaalta alareunastaan pidentääkin, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Tunsin oloni kirkossa arvokkaaksi ja tyylikkääksi, kuten toivoinkin.

Nyt häiden jälkeen aion säilyttää hääpukuni. Muistan lapsena, miten hauskaa ja erityistä oli saada kokeilla kummini vanhaa hääpukua. Jotain vastaavaa tahdon mahdollisesti tarjota omille lapsilleni tai lapsenlapsilleni, mikäli joskus sellaisia saamme. Jo edeltävästi kahteen kertaan käytettynä ostettu puku on myös jo saanut elinkaarta niin, että syyllisyyden määrä puvun jemmaamisesta on laskusuuntainen. Niin ekologisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta.

Kaikki kuvat: Josefina Seppänen

♡ Krista

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Morsiamen hääaamu

Nyt, kun itselleni kaikista jännimmät eli potrettikuvat on käyty läpi, ajattelin lähteä purkamaan hääpäiväämme melko kronologisesti. Vietimme Jarkon kanssa perinteen mukaisesti häitä edeltävän yön erillään. Minä olin varannut minulle, kaasoille ja Josefinalle majoituksen Taidemuseonmäellä sijaitsevaan AirBnb-asuntoon Jarkon ja bestmanien yöpyessä omasta toiveestaan meillä kotona.

Oli loistava ratkaisu varata hotellin sijaan AirBnb-kämppä. Asunto oli ihana! Vuorovaikutus omistajan kanssa sujui todella hyvin, asunto sijaitsi aivan timanttisella paikalla - varsinkin kun olimme päättäneet ottaa potrettikuvia juuri Museonmäellä, ja asunto oli järjettömän hieno. Sata vuotta vanhan kivirakennuksen viehätys yhdistettynä täysin remontoituihin pintoihin, ai että. Voisin milloin vain muuttaa tuohon asuntoon. Juhlatilan koristelun venähdettyä häiden aattona, suunnitelmat viimeisen neiti-illan pidemmästä tyttöjen illasta kutistuivat tunnin rauhalliseen jutusteluun, kunnon suihkuun ja kasvonaamioihin. Yhden aikaan yöllä ehdin todeta meneväni tänään naimisiin, ennen kuin toivotimme hyvät yöt ja kävimme nukkumaan.

Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu

Yö sujui minun osaltani melko levottomasti, kuten odottaa sopikin. Ensin en saanut unta ja aamuyön koittaessa vahdin puhelinta, johon olimme sopineet herätyksen muistaakseni klo 6.45. Jännitin, ehtisikö kampaaja-meikkajamme Irina kuitenkin soittaa alaovelta ennen herätyskelloa ja joutuisin unenpöpperössä paniikkihavahtumaan ja syöksymään ovelle. Ei ehtinyt, vaan Irina saapui täsmälleen sovitusti klo 7, ja me heräsimme odotetusti herätyskelloon varttia aiemmin.

Aamun jännitys onneksi suojasi väsymykseltä, koska heikoista yöunista huolimatta hääaamuun oli helppo herätä. Olimme sopineet Irinan kanssa hänen aloittavan kello seitsemän. Ensin kampaustuoliin istui Elina meidän muiden syödessä aamupalaa. Kello 8 aikaan oli minun vuoroni siirtyä kammattavaksi. Samalla Sanni, Elina ja Jose meikkailivat/laittautuivat loppuun ja Josefina aloitteli tosissaan kuvausurakkaansa. Minun kampaukseni jälkeen Irina jatkoi Sannin hiuksilla, koska hänen toiveenaan oli tehdä kaikki aamun kampaukset peräkkäin ja siirtyä vasta sitten minun meikkiini. Sannin kampauksen aikana äitini ja siskoni saapuivat myös kämpille fiilistelemään ja odottamaan omaa laittautumisvuoroaan. Laseissa kupli kuohuva ja taustalla soi paikallisradio Auran aallot.

Samoihin aikoihin lähellä asuva ystäväni piipahti kuoharilasilliselle ja tuomaan lainaan unohtamamme neulan ja langan, joita tarvittiin paikkaamaan hääpukuni yksi irronnut nappi. En ollut onnistunut löytämään kokonaan uutta nappia, joka olisi ollut pukuni nappeja vastaava, joten päädyimme irrottamaan rivin alimman napin ja nostamaan sen irronneen laahusnapin paikalle nappirivin keskelle. Lopputulos oli erinomainen, mutta tuntui melko karulta lähestyä omaa hääpukuaan hääaamuna saksien kanssa.

Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu

Minun meikkini aloitettiin muistaakseni vaille kymmenen. Irinan toive kaikkien kampausten peräkkäisyydestä sekoitti etukäteen suunniteltuja aikataulujamme sen verran, että kuvaajat Josefina ja Jesse eivät olleet paikalla meikkini aikaan, mutta onneksi aamun laittautumisesta oli muutoin kuvamateriaalia.

Tyttöjen aamun aikataulu:
  • klo 6.45: herätys
  • klo 7: Irina paikalle, Elinan kampaus alkaa, muut aamupalalle
  • klo 8: Kristan kampaus
  • klo 9: Sannin kampaus
  • klo 10: Kristan meikki
  • klo 11: hääpuvun pukeminen
  • klo 11.30 kuvaukset Taidemuseonmäellä alkavat

Klo 11 aloitimme hääpuvun pukemisen. Sanni ja Elina olivat jo edeltävästi laittaneet itsensä täysin kuntoon, joten aamun huipennuksena oli enää ujuttaa minut hääpukuun. Olin edellisen kerran kokeillut mekkoa puoli vuotta aiemmin ja takaraivossani oli kellunut pieni pelko, että entä jos olenkin huomaamattani lihonut, eikä aiemmin kuin valetusti istunut mekkoni enää mahdukaan kiinni. Huoli oli onneksi turha, koska mekko meni kiinni jopa aiempaa sujakammin (hääkatabolia oli ehtinyt iskeä hääviikolla) ja istuvuus oli aivan täydellinen. Meillä ei ollut hääpäivänä käytössä kokovartalopeiliä, joten näin itseni ensi kertaa kokonaan vasta Josefinan kuvista viime viikolla. Mekko kuitenkin tuntui päälläni loistavalta ja antoi minulle upean itsevarman tunteen. Rakas hääpukuni. ♡

Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu
Hääaamu

Tunnelma aamun aikana oli itselläni rento, rauhallinen ja hiukan epätodellinen. Kaikki olivat hyvällä tuulella ja kaikkia hymyilytti. Tuntui hassulta istua sohvalla odottamassa omaa kampausvuoroaan kuohuviinilasi kädessä ja ajatella, että tämä on minun hääpäiväni. Päivää oli odotettu niin pitkään, että sen suuruus tuntui mahdottomalta käsittää hetken ollessa meneillään. Rauhallisuuteni oikeastaan yllätti itsenikin, vaikka en minä itseltäni mitään hysteriaa odottanutkaan. Aikaa meillä oli hyvin, mikä takasi aamuun juuri sellaisen rauhallisen onnen, ilon ja levollisen jännityksen tunnelman, jollaisesta haaveilinkin.

Kaikki postauksen kuvat: Josefina Seppänen
Poikkeuksena saksikuva: Elina
♡ Krista

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Potrettikuvat

Tätä hetkeä on odotettu! Ihanaa päästä kirjoittamaan ja näyttämään meidän päivää kaikille teille meidän matkaa seuranneille lukijoille. Minulla on mielessä noin miljoona kirjoitusaihetta päivän eri osasista, mutta aloitetaan potrettikuvista, koska me päivän ytimessä kuitenkin olimme. Yritin valita postaukseen sopivasti karsien kuvasuosikkejani, mutta kun hyviä kuvia on valtavasti, jouduin jättämään monta ihanaa kuvaa jemmaankin.

Häämme kuvasi harrastuspohjalta ystävämme Josefina. Jose otti syksyllä 2016 myös kihlakuvamme, joten häät olivat suorastaan luonnollinen jatkumo noille kuville. Mikäli jotakuta kiinnostaa meidän kuvaajavalinnan tekeminen enemmän, kannattaa tutustua tähän tekstiin, jonka kirjoitin noin vuosi sitten Josen suostuttua kuvaajaksemme. Koska Josefina on ennen kaikkea ystävä, hän majoittui minun ja kaasojen kanssa häitä edeltävän yön AirBnb-kämpillä. Näin heti aamulla herätessäni minulla oli seurana niin kaksi kaasoa kuin valokuvaajakin.

K&J-2887
K&J-2903
K&J-2894
K&J-2913

Olimme Jarkon ja Josen kanssa käyneet hääviikkoa edeltävällä viikolla katsastamassa mahdollisia potrettikuvauspaikkoja. Sää oli tuolloin kammottava. Satoi vuoron perään räntää ja vettä, oli märkää, oli loskaa, oli liukasta, oli sumua ja harmautta. Noin 4 tunnin Turku-kierroksen aikana saimme kuitenkin lyötyä lukkoon, että kuvaisimme Taidemuseonmäellä ja Ruissalossa sekä mahdollisesti Turun linnalla, mikäli aikataulu sallisi. Olimme jo ennen katsastuskierrosta käyneet kahvikupin äärellä läpi tyylillisiä toiveitamme kuvien suhteen. Edeltävästi olimme Jarkon kanssa kumpikin tallentaneet instagrammista @hääkuvaajat-tililtä silmäämme miellyttäviä kuvia keskustelun pohjaksi. Tapaamisessa kävimme nuo kuvat kolmisin läpi ja vedimme yhteen toiveemme: urbaania, pelkistettyä ja kuitenkin luonnollista.

Hääpäiväksi kuvaussuunnitelmamme tarkentuivat sen verran, että hylkäsimme Turun linnan ja päätimme panostaa Taidemuseonmäkeen ja Ruissaloon. Näiden lisäksi pysähdyimme suunnittelematta kahteen lokaatioon matkalla Museonmäeltä parkkipaikalle, eli lopulta potrettikuvia otettiin neljässä eri pisteessä. Sää oli hääpäivänämme keväinen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli noin 4-7 plusastetta. Ei aivan sitä, mitä olimme ennakoineet helmihäille, mutta otimme kevään ilolla vastaan. Josea suora auringonvalo hiukan arvelutti kuvausteknisesti, mutta tuo jännitys ei kyllä kuvista näy mihinkään.

K&J-3114
K&J-3143
K&J-3121
K&J-3129
K&J-3160
K&J-3151
K&J-3187
K&J-3179
K&J-3188
K&J-3225
K&J-3201

Aloitimme potrettikuvaukset Taidemuseonmäeltä. Mäellä kuvattiin potrettien lisäksi myös first look -tyyppiset kuvat, kuvat koko häälössistä (paitsi tietysti kuvaajista) ja tiimikuvat kaasojen ja bestmanien kanssa. Museonmäelle toiveena oli erityisesti urbaaniuden hakeminen kuviin. Sitä saimme. Matkalla mäeltä autolle pysähdyimme vielä spontaanisti Josen toiveesta AirBnb-talomme eteen ja viereiselle kadulle kuvaamaan. Kuvaushetki tuli niin puskista, että minulla oli takki päällä ja Jarkolla kaulahuivi kaulassa, mutta arkisempien vaatteiden mukana kuviin tuli aitoutta. Tässä me vain olemme häikäisevän kauniissa Turussa ja näytämme näin upeilta ja rakastuneilta.

Ruissalo oli aurinkoisena päivänä täynnä turkulaisia nauttimassa valosta, kauniista maisemasta ja avantouinnista, mutta mahduimme onneksi hyvin sekaan. Saimme kuvausten lomassa paljon onnitteluita ja yhden kutsun saunaan, eikä Josefinan kamera ollut todellakaan ainoa kamera, joka meistä räpsi kuvia rannalla. Muka niin jöröt suomalaiset! Elina toimi hääkuvauskuskinamme ja elintärkeänä kuvausassistenttina. Vyörytimme Elinan niskaan kaikki takkimme ja nyssäkämme kuvausten ajaksi ja jostain takkikasan alta hän kävi vielä oikomassa helmaanikin.

Katsoessamme hääkuvia ensi kertaa läpi, Ruissalokuvien alkaminen oli kuin loikka johonkin satumaailmaan. Kuin todellisuuden jälkeen olisi päätynyt kuvien kautta pumpuliunelmaan, jonka keskiössä me tavalliset ihmiset kuitenkin olimme. Ruissalolta toivoimme laajempia kaukokuvia ja talvisen luonnon tallentamista kuviin. Täsmälleen sitä saimme.

K&J-3229
K&J-3254
K&J-3255
K&J-3275
K&J-3284

Olemme aivan järjettömän tyytyväisiä potrettikuviimme. Olemme kumpikin tykänneet aina Josen tavasta kuvata ja käsitellä kuvat, eikä tuo näkemys pettänyt hääkuviemmekaan kohdalla. Saimme todella meidän näköiset kuvat, joihin upota vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Kiitos Josefina! ♡

Kaikki tekstin kuvat: Josefina Seppänen

Ps. Kuvia oli pakko pienentää Bloggeria varten, joten kuvien terävyys kärsi. Todelliset kuvat ovat siis vielä täällä näkyviä hienompia!


♡ Krista