lauantai 25. marraskuuta 2017

Hääsateenvarjo

Heti, kun päätimme häidemme ajankohdan, oli selvää, että sää ei todennäköisesti tule olemaan häissä puolellamme. Turun helmikuussa on mahdollisuudet lähes minkälaiseen säähän vain, jos unohdetaan paahtavimmat helteet, mutta todennäköisyyksien puolesta veikkaisin sään olevan noin nollan pinnassa, harmaa, loskainen ja mahdollisesti hiukan sateinen. Mutta ei haittaa yhtään!

Kun päätimme häidemme olevan kesäisen sesongin ulkopuolella, valitsimme samalla sään olevan yhdentekevä asia. Tietysti olisi upeaa, jos helmikuussa 2019 maassa olisi kaunis hohtava hanki, jonka pinnalla auringon pilkahdus pääsisi leikkimään, muutama aste pakkasta ja kuulas sää, mutta mikäli tämä ei toteudu, ei haittaa lainkaan, koska kaikessa suunnittelussamme sään on oletettukin olevan huonohko. Meidän häissämme ulkoilma on vain siirtymiä ja tanssimisen vilvoittelutaukoja varten. Kuvauksen osalta tietysti toivoisimme muuta kuin jatkuvaa vesi- tai lumisadetta, mutta kuva-asiaakaan en jaksa vielä liiaksi murehtia. Jonkinlainen varasuunnitelma ulkokuvien rinnalle täytyy kuitenkin varmasti kehitellä.

image_37746165565_o
image_37746159245_o
image_38601811702_o

Koska jonkinlainen sade on hääpäivänämme hyvin todennäköistä, aloitin varustautumisen ajoissa. Kuten olen aiemmin jo kertonut, aloitin hääkirppareiden tutkimisen heti, kun olimme konkreettisesti päättäneet menevämme naimisiin. Poirierin suuri norsunluunvalkoinen hääsateenvarjo osuikin silmiini melko pian Häätorissa. Ostin varjon itse asiassa jo alkuvuodesta 2017, mutta en ole muistanut lainkaan esitellä sitä blogin puolella - tänään tämä virhe korjataan.

Olin aiemmin ehtinyt ihmetellä hääsateenvarjojen hurjaa menekkiä Facebookin hääkirppareilla, joten innostuin nopeasti tarttumaan Häätorin ilmoitukseen - hetken päästä olisi todennäköisesti jo myöhäistä. Tottakai tunsin itseni aivan höpsähtäneeksi ostaessani sateenvarjon häitä varten kaksi vuotta ennen häitä, mutta hetkeäkään en ole päätöstäni katunut, koska nyt varjoa ei tarvitse miettiä enää lähempänä häitä. Sitä paitsi ns. häähullun maineelta välttyminen taisi olla tuossa vaiheessa jo muutenkin myöhäistä, koska olin juuri ostanut hääpukuni samaiset kaksi vuotta ennen häitä... Kaupanteon hetkellä kiitin kuitenkin mielessäni suurempia voimia, ettei myyjä kysynyt, milloin olemme menossa naimisiin, koska olisi ollut noloa vastata, että no kahden vuoden päästä.

image_37916571254_o
image_37746150485_o

Sateenvarjomme on Poirierin suuri kokovalkoinen sydänvarjo, jonka alle mahdumme heittämällä kaksin. Joka kerta varjon avatessani oikein säikähdän, kuinka suuri se onkaan. Varjossa ei ole mitään kliseisiä just married, love tai mitään muitakaan tekstejä, joita en missään nimessä olisi halunnutkaan. Jo varjon hempeä sydämenmuotoisuus arvelutti minua hiukan alkuun, mutta muoto on todella pehmeä ja pyöreä, joten sydän ei hyppää liian imelästi silmille varjoa katsoessa. Varjo on käyttämätön ja kaikki laput ovat edelleen kiinni. Tähän nähden maksamamme 20e tuntui oikein sopivalta summalta.

Tulkoon onnea tuova sade, jos Turun helmikuu niin päättää. Me pysymme suojassa sydämen alla. 


♥ Krista

2 kommenttia:

  1. Kuvissakin varjo on kyllä tosi isonnäköinen! Vasta tämä merkintä sai tajuamaan että niin, sen sateenvarjon pitäisi myös olla paitsi kivannäköinen myöskin tarpeeksi suuri jotta suojaa riittävästi sateelta ja molemmat mahtuvat siihen alle. Vaikka haastavaa tuo saattaisi silti olla 197cm sulhasen kanssa. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjo on oikeasti aivan valtava! Varmaan tuplakokoinen tavalliseen sateenvarjoon verrattuna. Teillä ei ainakaan pääse varjo sotkemaan sinun kampausta, jos pitelette varjon miehen pään korkeudella :D

      Poista