torstai 8. maaliskuuta 2018

Turun hääilta 2018

♥ Hyvää kansainvälistä naistenpäivää kaikille lukijoille! ♥

Eilen naistenpäivän aattona järjestettiin kolmas Turun hääilta, johon eilen vinkkailin niin blogin kuin somenkin puolella osallistumaan. Olin itse nakittanut Turku-kaasoni varaamaan illan kalenterista hyvissä ajoin ja pääsimmekin eilen ekaa kertaa ihan tyttöjen kesken miettimään hääjuttuja. Tähän asti olemme juonineet hääasioita pitkälti Jarkon kanssa kaksin ja häälössiviikonloppunakin hääasioita puitiin pitkälti perjantaina koko porukan läsnäollessa. Eilen sen sijaan olimme vain minä ja Elina - ja Turun hääilta.

Ilta järjestettiin Aboa Vetus & Ars Novan rakennuksessa toimivan M Kitchen & Cafén tiloissa. Mukana tapahtumassa oli parikymmentä Turussa toimivaa hää-/juhlayritystä, jotka kattoivat laajalti häiden eri osa-alueita. Oli valokuvaajaa, kultaseppää, kukkakauppoja, somistevuokraamoa, juhlatiloja ja cateringia. Museo-/ravintolatilassa tila on luonnollisesti rajoitetumpi kuin messuhallissa, mutta toisaalta juuri intiimiys ja sijainti Turun parhaalla jokirantapaikalla tekivät hääillasta luvatulla tavalla erityisen ja hiukan erilaisen häätapahtuman. Suurten häämessujen metrikaupalla jatkuvia palveluntarjoajien virtaa intiimillä hääillalla ei tietenkään ollut tarjota, mutta hyvää tunnelmaa ja asiastaan innoistuneita tekijöitä sitäkin enemmän.

IMG_8349
IMG_8387
IMG_8357
IMG_8407
IMG_8393
IMG_8338
IMG_8335
IMG_8381
IMG_8397

Kiersimme Elinan kanssa tapahtuman pisteet kahteen kertaan, ensin hiukan tutustuen ja sitten tarkemmin esittelijöiden kanssa jutustellen. Kierrosten välissä kilistelimme lasit skumppaa ja napostelimme M Bakeryn/Kitchenin ihania coctailherkkumaistiaisia, kuten vuodenjuustolla ja ankanlihalla kuorrutettua bruschettaa, graavilohimunakaspaloja ja tyrnikakkua. Unelmahäissäni, joissa ei olisi nykyisenlaista tiukahkoa budjettia, tarjottaisiin takuulla alkumaljojen kyljessä maistalemamme tyyppisiä pieniä suolaisia coctailpaloja. Kuohuviinin ja herkkujen kyljessä ihailimme myös illan muotinäytöstä, jossa oli esillä juhla- ja hääpukuja niin miehille kuin naisillekin.

Meille illan suurin anti oli höpötellä häistä keskenämme ja toisaalta kuulla eri alojen ammattilaisten näkökulmia. Opin esimerkiksi Kukkakauppa Broncon pisteellä, että kukkaköynöksen sidonta on melko yksinkertaista ja kukat säilyvät hyvin kosteaksi suihkutettuina viileässä seuraavaan päivään. Kelloliike Salosen pisteeltä löysimme Seikon Starlight limited edition -automaattirannekellon, joita on valmistettu koko maailmassa vain 3500 kappaletta. (*Vink vink yksi kolmesta liikkeen myyntiin saamista kelloista on vielä myymättä.*) Lisäksi opimme, että automaattikellot ovat kellomaailman arvostetuimpia ja ns. perintökelloja, joiden arvo säilyy sukupolvesta toiseen.

Koruhoito Wapron pisteellä sain hoidatettua timanttini jälleen säihkymään, kun sormukseni käsiteltiin erityisellä timanttikynällä ja metallinpuhdistusliinalla. Hauskana yksityiskohtana on myös pakko mainita Aboa Vetuksen pisteellä maistelussa ja myynnissä olleet oikean viinin makuiset viinikumikarkit. Maistoimme illan aikana chardonnayta ja roséeta, ja rosee jäi kyllä erityisesti mieleen. Nerokkaan idean ja maun lisäksi karkit on myös pakattu supersöpösti pikkuisiin pastellisävyisiin rasioihin.

IMG_8385
IMG_8348
IMG_8376
IMG_8342
IMG_8341
IMG_8392
IMG_8405
IMG_8411
IMG_8414

Turun hääillasta jäi kaikkiaan erittäin positiiviset fiilikset. Niin kävijät kuin esittelijätkin olivat hyvällä mielellä liikenteessä, tarjontaa oli tilaan nähden juuri sopivasti ja kävijöitä myös. Runsaasta kävijäjoukosta huolimatta ahtaus ei riivannut, vaan kaikkea pääsi ihmettelemään, kunhan pienen hetken jaksoi odottaa. Me vietimme Elinan kanssa hääiltaa pidemmän kaavan mukaan jo vaille kuudesta puoleen ysiin asti, jolloin tapahtumaa sai kierrellä hyvinkin rauhassa suurimman ruuhkan väistyttyä.

Jos jostakin täytyy antaa kritiikkiä, olin facebook-tapahtuman perusteella odottanut jonkinlaisia työpajoja, joissa olisi päässyt omin käsin hiukan nyhräämään jotakin hääjuttuja. Kukkaköynöspiste poislukien workshop-tyyppisiä juttuja ei kuitenkaan tullut vastaan. Onneksi tämä ei kuitenkaan iltaamme mihinkään suuntaan kaatanut, vaan meillä oli erittäin onnistunut hääilta. Hyvä Turku!


♥ Krista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti