sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Häämatkan majoitus

Hei vaan liian pitkästä aikaa! Kesä on yllättänyt kesäduunarin ja olen ollut _aivan_ poikki töiden alettua kolmisen viikkoa sitten. Lisäksi meillä on käynyt useampia kavereita kylässä, joten aikaa blogin pariin syventymiselle ei ole jäänyt. Monia juttuja on kuitenkin tapahtunut ja häät pyörivät edelleen jatkuvasti mielessä, eli kirjoitettavaa riittää.

Instassa meitä seuraavat tietävätkin, että suurimmat viime viikkojen edistysaskeleet ovat olleet Jarkon puvun löytäminen ja minun, kaasojen ja valokuvaajan prehääyömajoituksen varaaminen. Ei siis lainkaan pieniä juttuja! Näiden isojen juttujen lisäksi olemme viimein myös varanneet majoituksen Dubai-häämatkallemme heti häiden jälkeen.

Dubain majoituksesta meinasi muodostua iso sotku. Ostimme lennot matkalle maaliskuun loppupuolella ja huhtikuun loppupuolella tein eräänä sunnuntaina superlöydön: aivan Burj Khalifan kupeessa oleva viiden tähden hotellin yhteydessä sijaitseva Airbnb-huoneisto 100e per yö. Jahkasimme noin 20 minuuttia ja teimme varauksen. Maksoimme luottokortilla ja varauksemme vahvistettiin. Olimme aivan uskomattoman riemuissamme, koska kohde ja majoittaja oli hyvin arvosteltu, huoneisto aivan loistopaikalla ja hinta melko maltilliseen budjettiimme nähden erinomainen. Saisimme sittenkin aivan uskomattoman luksushäämatkan!

dubai-639302_1920

Hymymme hyytyi kuitenkin jo saman iltapäivän aikana, kun majoittaja vastasi tervehdysviestiimme. Oli tapahtunut pieni tekninen moka ja olimme päässeet varaamaan helmikuisen sesonkiviikon sesongin ulkopuolisilla hinnoilla. Me maksoimme 100e per yö, kun majoittajan mukaan oikea hinta olisi noin 350e per yö. Mutta ei hätää, tämä olisi pieni häälahja meille ja aivan pikkusumman lisää maksamalla kaikki olisi edelleen ok. Odotimme pari tuntia majoittajan selvitellessä, mitä aivan pikkusumma tarkoittaisi ja pohdimme vaihtoehtojamme. Lopulta majoittajan pikkusumma paljastui 50 ekstradollariksi per yö eli noin 50% kokonaishinnankorotukseksi, mikä oli meille liikaa. Väänsimme tilanteesta majoittajan kanssa koko iltapäivän ilman, että minkäänlaista ratkaisua syntyi. Päädyimme lopulta ottamaan yhteyttä AirBnb:n ylläpitoon, koska majoittajan kielenkäyttö kävi keskustelussa epäkohteliaaksi, eikä hän sanomisistaan huolimatta peruuttanut sovitusti majoitustamme. Viime viikolla varauksemme viimein toiveemme mukaan peruttiin, saimme rahamme takaisin ja kaikki sinänsä hyvin, mutta päätimme jatkaa majoitusjahtia siitä eteenpäin ihan virallisilta hotellisivustoilta.

Ikävän Airbnb-kommelluksen lisäksi saimme noin kuukausi sitten lentomme operoivalta Norwegianilta ilmoituksen, että suora alle 7 tunnin lentomme Dubai-Helsinki muuttuukin yli 13 tunnin välilaskulliseksi lennoksi Dubai-Tukholma-Helsinki. Pakko sanoa, että näiden kahden seikan takia meiltä meni pariksi viikoksi aivan totaalisesti fiilikset koko Dubaita kohtaan. Meidän ei selkeästikään haluta reissaavan sinne!

dubai-3188864_1920

Keräsin viikkojen aikana pikkuhiljaa tabletin välilehtiin mahdollisesti sopivia hotelleja, mutta fiilistä todellisen valinnan tekemiseen ei ollut, vaikka samalla ainakin minua vaivasi, että majoituksemme leijui edelleen auki. Pari viikkoa sitten aloin tosissani harmistua hotellittomuudestamme, koska koko häämatka tuntui epätodelliselta majoituksen puuttuessa. Lopulta esittelin tarkan esikatselukieroksen jälkeen Jarkolle 2-3 hotellia, joista meidän minun mielestäni kannattaisi valita - mitä pikemmin sitä parempi, koska hinnat olivat noususuuntaiset.

Valintamme oli lopulta yksimielinen. Päätimme maksaa hiukan enemmän saadaksemme hotellin, joka toisi matkaamme hiukan luksusta, vaikka aivan perushuoneessa majoitummekin. Päädyimme valitsemaan viiden tähden Bonnington Jumeirah Lakes Towers -hotellin, joka sijaitsee lähellä Marinan ranta-aluetta. Hotelli on 2000-luvulla rakennettu ja aivan metroaseman kupeessa, joten saamme asua tyylillä ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Sopii tämän kaiken sotkun jälkeen! Hintaa kuudelle yölle hotellissa tuli 726e eli muutaman euron erolla saman verran kuin Airbnb-flopissa.

Minä sain hotellivarauksen jälkeen jonkinlaisen rauhan sieluuni Dubain suhteen. Me ihan oikeasti päästään häämatkalle! Kyllä lentokoneessa jaksaa istua kotimatkalla muutaman ekstratunnin, kun on ensin viettänyt ihanan viikon honeymoonilla. ♥


♥ Krista

11 kommenttia:

  1. Ohhoh, teillä on ollut oikea surkeiden sattumusten summa. Pääasia että matkat ja majoitus on nyt kuitenkin hoidossa. Teidän hotelli vaikuttaa todella kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Viimein kaikki on hyvin ;) Ja intokin on myös uudestaan noussut, koska on ihana ajatus, että viikko lämmössä odottaa heti häiden jälkeen ♥

      Poista
  2. Ihana, että kaikki kääntyi lopulta parhain päin. :) Nyt vaan kihisten odottelemaan häitä ja häämatkaa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kääntyi. Jonkin aikaa meitä kumpaakin harmitti ja ärsytti aivan vietävästi, mutta onneksi nyt majoitusasioiden selvittyä hype on taas uudestaan lähtenyt nousuun. Me päästään häiden jälkeen lämpöön!

      Poista
  3. Onneksi kaikki kääntyi lopuksi parhain päin! Me ei olla edes vielä sen enempää honeymoonia suunniteltu, joten mielenkiinnolla luen aina näitä kaikkien häämatkasuunnitelmia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin suunnitelmat syntyi lopulta aika nopeasti, kun asiaa vähän alettiin työstää. Niin kovasti kaikki vain suosittelivat, että heti häiden jälkeen matkaan jatkamaan hääkuplaa, että mekin haluttiin :D

      Poista
  4. Hei! Harmitusten harmitus tuo AirBnb-sotku! Meillä kaikki on mennyt aina sitä kautta todella hienosti, mutta varmaan sinne mahtuu kaikenlaista palveluntarjoajaa. Ihanaa, että matka on kuitenkin nyt hoidossa ja herättää taas odotusta! Onko teillä sisäpiiritietoa Dubaista? Minulla asuu hyvä ystävä siellä, joten voisin kysäistä, haluaisiko hän antaa jotakin vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, tsemppiä kesätöihin! :)

      Poista
    2. Nokun näinpä. Minäkin olen kuullut pelkkää hyvää, mutta meille osui heti kerrasta joku mölkerömajoittaja. Asia on nyt kuitenkin kunnossa ja uusi majoitus varattuna vailla murheita. Airbnb-korttia aiotaan kyll tulevaisuudessa varmasti kokeilla uusiksi, mutta ehkä matkalla, johon latautuu vähemmän toiveita ja odotuksia :D

      Meillä ei kyllä ole mitään tietoja Dubaista. Tanjan Dubai-tekstiin olen tutustunut ja vähän ihmisten kokemuksia netistä lukenut, mutta paikanpäällä asuvien vinkit ovat todellakin enemmän kuin tervetulleita! ♥ Olisi loistojuttu!

      Ja kiitos. Sitä tarvitaan, viikot on olleet aika raskaita.

      Poista
  5. Saitteko jotain hyvitystä hinnasta Norwegianilta, kun tuli tuo muutos, jonka ilmeisesti hyväksyitte? Suora lento on kuitenkin eri kuin välilaskullinen��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti ja tämän vuoksi olimme hyväksymistä lykänneetkin. Olimme pariin Norwegianin asiakaspalvelijaan yhteydessä ja toinen heistä ehdotti heti, että päivää ennen tai jälkeen alkuperäisen lentomme olisi tarjolla suora lento, johon voisimme kulutta vaihtaa. Päädyimme valitsemaan yhden yön myöhäisemmän lennon eli yksi Dubai-päivä lisää! Luonnollisesti hotelli täytyy ostaa yhdelle yölle lisää, mutta verrattuna lentojen vaihtamiseen, säästämme silti hiukan :)

      Poista